Lauri Rikala on jyväskyläläinen 34-vuotias yhteiskuntatieteiden maisteri ja kirjoittaja, jonka aforismeja on aiemmin julkaistu Nuoressa Voimassa.

  
Jos seisoo itseään suurempien asioiden takana, ei näy.
 
Monien hartain toive on, että he voisivat jäävätä itsensä kaikesta, mikä liittyy heidän omaan elämäänsä.
 
Kadumme suhteessa tulevaisuuteen. Siihen johon kulloinkin uskomme.
 
Luonnontieteen katse on ulkopuolisen katse. Arkhimedeen pisteenä tyhjyys.
 
Tietäjät ovat harvoin parantajia.
 
Marginaalissakin on aina jonkin marginaalissa. Tai sitten on ihan marginaalissa.
 
Zeniitistä paistava aurinko ei ole sen todellisempi kuin viistosti lankeava.
 
Odotuksia ladattaessa ladataan myös aseita.
 
Kokoonnuttaessa yhteen moni haluaisi vain itkeä.
 
Voisinpa kuroa tämän etumatkani umpeen. Kuka sanoi, että se on mahdotonta.
 
Se, että ihmisen kaikki puheet otetaan vakavasti, lamaa hänet.
 
Mitään ei voi ymmärtää ennen kuin sen ymmärtää.
 
Jos on tarpeeksi yksinäinen, voiko vahingossa kuolla, kääntyä hämärässä polkujen risteyksessä väärään suuntaan?
 
Herakleitos kysyi 2500 vuotta sitten: miten piiloutua siltä, joka ei laske milloinkaan. Minä vastaan nyt: menemällä sen sisään.
 
Pelkkä on helpoin olla kun odottaa ystäviä. Yksin joutuu pitämään itseään yllä. Yhdessä ollaan yhdessä.
 
Hyvä koti on lupaus onnesta. Siinä sen vaara.
 
Pommisuojassa on yhteisyys tiiviimmillään.
 
Olemme tieteen kiinnostuksen kohteita, emme sen käskyläisiä.
 
Suru on suuri lohdutus.
 
Maailmankaikkeus on ylivoimainen yksilöön nähden.
 
Epäily edellyttää luottamusta.
 
Se raskaus, jonka lapset aikuisten maailmassa tuntevat, on aikuisten maailma itse. Se on kuolemaa ja sen pelkoa vastaan tehty ja siksi niin raskas.
 
Lintu avaa taivaan lennollaan sen halki.
 
 
Lauri Rikala