Elokuun lopussa julkaistiin blogissa älyyn liittyvä afokisa. Kisaan pyydettiin lähettämään älyn ulottuvuuksia kuvaavia aforismeja, sarjoja tai fragmentteja, jotka ilmentävät mm. sitä, miksi älyn avulla ei ole onnistuttu ratkomaan monia tärkeitä kysymyksiä. Aforismien tuli olla ennen julkaisemattomia. Älyn mahdollisuuksien ja rajoituksien aihe herätti runsasta kiinnostusta. Kisaan osallistui 37 kirjoittajaa. Kaikkiaan aforismeja, sarjoja ja fragmentteja kertyi noin 350, joista suurin osa sisältyi yksittäisten aforismien sikermiin.

Raati päätyi palkitsemaan kirjapalkinnoin Jaakko Antilan, Paula Sainion ja Leena Teinilän. Jaakko Antilan ja Paula Sainion aforismit katsottiin kokonaisuuksina ja yksittäisinä aforismeina hyviksi ja aihetta avaaviksi. Leena Teinilän teksti on luonteeltaan pikemmin fragmetti, joka kuvaa osuvasti vaikkakin epäsuoremmin älyn rajoja ja vaikeutta tavoittaa todellisuutta. Palkittuihin ollaan yhteydessä sähköpostitse.

Onnittelut voittajille ja kiitokset kaikille osallistujille!

Kisaraati Toni Heikkinen, Riitta Korhonen ja Laila Malinen


Palkitut työt (kirjoittajan mukaan aakkosjärjestyksessä):


Jaakko Antila


Ymmärrä peili. Katse avartuu.

Uuteen näkökulmaan loukkaa helposti itsensä.

Äly murtaa lukon, viisaus kaataa seinän.

Ennakkoluulojen rauniot viisauden peruskivi.


Suuri suu ei jätä aivoille tilaa.

Älytöntä, sanoo ymmärtämätön.

Neronleimauksista saa alkunsa moni loppuunpalaminen.

Järki juoksee. Tyhmyys saapastelee perässä.


Rituaalien rautahäkissä ei äly salamoi.

Toisen aivoilla ajatteleminen. Tottelemista.

Toisinajattelijoita vain siellä, missä kaikki muut ajattelevat samoin.

Aplodien aikana aivot lepäävät.



Paula Sainio


Järjen valo voi palvella myös ihmisen pimeää puolta.

Kun järki on jäässä, voivat teot olla sulaa hulluutta.

Päissään, siis ei järjissään.

Järki laskee, tunne lukee.

Järjen valo voi heitellä varjojaan maahan tunteiden kuutamolla.


Tunneäly on inhimillisen kanssakäymisen hienomotoriikkaa.

Äly hoi, älä jätä – ottamatta huomioon muitakin.

Onneksi ei ihmisen ÄO ole kaiken A ja O.

Oivallus on oppimisen pikataival.

Paras älynväläys jää palamaan ikuisena tulena.


Kynähommissa tarvitaan kahta terävää päätä.

Voiko lapsinero ymmärtää lapsuutta?

Viisaus on niin suuri kakku, että se on mahtunut vain murusina maailmaan.



Leena Teinilä


Ei tavuakaan totta ja kuitenkin niin  uskottava kun mallit ovat aidot.

Kun sana tavoittaa ajatuksen rytmin, syntyy muistavaa tekstiä.


Opin taidon ymmärtää erilaisuutta. Tiedän milloin mustaihoinen ystäväni punastuu. Havaitsen herkästi hämmennyksen ja nolouden. On helppo huomata haluaako toinen tilaa ympärilleen vai salliiko hän tulla lähelleen.

  Ei ole vaikea tavoittaa puheen alkua, sillä  aina on jotakin yhteistä. Sama ja erilainen innostaa ja samaa on niin paljon: kaikki tarvitsevat vettä juodakseen.

   Sanoja tarvitaan kovin vähän. Usein vasta niiden päättyessä  ymmärrys alkaa.

Vuosia sitten minusta tuli värisokea. Se oli tärkeä vaihe, koska silloin ystävystyin monen erivärisen kanssa. Ehkä kadotin rajat ja hämmästyn, kun tapaan ihmisiä, joille ne tuntuvat olevan tärkeitä. Nyt värit ovat palanneet ja iloitsen sateenkaaren kaikista vivahteista.


Kuvalla voi vangita ihmisen hiljaisuuden ja päästä lähelle ydintä, sanoi Pirjo Honkasalo. Entä tekstillä?

Kuka huolehtisi paikallisista tarinoista, kun tarinat ilman paikan merkkejä yleistyvät.

Kirjoittaminen ei ole osaamista vaan tekemistä, kirjoittaa Viivi Luik. Miksi ei, tehden taito karttuu.

Kun pitää toista kädestä, maailma ei muutu sokkeloiseksi.

Meitä ennen veteraanisukupolvi, me huollettavien turha joukko?