René Char (1907-1988) oli ranskalainen runoilija, surrealisti ja II maailmansodan aikaisen Ranskan vastarintaliikkeen taistelija. Savukeidas on tehnyt merkittävän kulttuuriteon julkaistessaan vuonna 2009 suomeksi Charin tärkeimmän teoksen Hypnoksen muistikirja. Se kertoo Charin ajatuksista ja teoista Ranskan vastarintaliikkeessä vuosina 1943-44.
 
Teoksen on ranskan kielestä suomentanut kirjallisuuden tutkija Kristian Blomberg. Hän on myös kirjoittanut kirjaan valaisevan esipuheen. Blomberg on tutkinut Charia pitkään. Hänen väitöskirjansa Charista valmistuu lähiaikoina (kirjoitan tätä joulukuussa 2009). Blomberg on käännöstä ja esipuhetta tehdessään hyödyntänyt näitä tutkimuksiaan. Esipuheessa hän kiittää saamastaan tuesta 8 henkilöä ja mainitsee heistä ensimmäisenä professori Tarmo Kunnaksen.
 
En ole tutustunut alkuperäisteokseen jo kielivaikeuksienkin vuoksi. Kirjan luettuani ja keskusteltuani Blombergin kanssa olen saanut sen käsityksen, että teos on erittäin huolellista työtä. Charin erikoisia vertauskuvia sisältävän ja monitulkintaisen kielen kääntäminen toiselle kielelle ei ole ollut helppo tehtävä.
 
Vuonna 1982 Charin huhuttiin saavan Nobelin kirjallisuuspalkinnon. Hän ilmoitti, ettei ottaisi palkintoa vastaan. Syistä on erilaisia tarinoita. Albert Camus oli vaatinut häntä palkinnon saajaksi jo 1957.
 
Char oli surrealistien ydinjoukkoa 1929-37. Hän koki merkittäväksi surrealistien ajatukset taiteen ja elämän yhdistämisestä, hullusta rakkaudesta, objektiivisesta sattumasta sekä ehdottomuudesta kompromissien, tyytymisen, sovittautumisen edessä. Hän kuitenkin erosi tästä liikkeestä sen politisoitumisen takia. Char halusi säilyttää henkilökohtaisen vapautensa.
 
Char oli hyvin epäluuloinen vallitseville oloille. Hänen mielestään yhteisö hallitsee ihmisiä lähinnä pelon avulla:
 
”Mikäli antaisin myötä raukkamaisuutta elämään kanavoivalle pelolle, saattaisin samalla maailmaan joukon muodollisia ystävyyksiä, jotka varastaisivat turvani”.
 
Pelon edessä on taipumus suostua pienimpään pahaan, minkä johdosta vetäydytään erilaisten ideologioiden taakse, tehdään kompromisseja. Charin käsityksen mukaan tämän vääristymän myötä katoavat kauneus ja vapaus. Sen vuoksi aito yhteisö ei voi perustua omaa kokemusta suurempaan käsitteeseen tai periaatteeseen, esimerkiksi kansallisvaltioon tai perinteeseen.
 
Kirjallisuuteen ja taiteeseen yhteisö sen sijaan voi perustua, koska jokaisella on niihin henkilökohtainen ja omista kokemuksista muodostunut suhde. Ne myös sallivat ristiriitoja. Emme aina ymmärrä taidetta tai kirjallisuutta – ja hyväksymme sen. Emme voi pakottaa muita olemaan samaa mieltä, ainoastaan tehdä ehdotuksia.
 
Charin mukaan runoutta lukeva ja kirjoittava ihminen on vähemmän altis omaksumaan propagandan tai muiden valmiiden ajatusten ujuttamia totuuksia.
 
Vuosina 1943-44 Char keskittyi Ranskan vastarintaliikkeeseen. Hän järjesti ja johti toimintaa Kaakkois-Ranskassa taitavan kylmäpäisesti. Se vaikutti hänen poeettiseen ja poliittiseen ajatteluunsa.
 
Kirjoitusprosessissa oikean sanan hakeminen, sopivan vastauksen tai lauserytmin etsiminen viettävät tunteja kestävään muusailuun, kaikkien mahdollisuuksien avautumiseen, vapauden tunteeseen vailla vertaa. Vastarintaliikkeessä ei tuolle halulle voinut antautua. Piti toimia nopeasti ja tehokkaasti, olla olematta poissa niin kuin Char asian määritteli.
 
Hypnoksen muistikirja koostuu etupäässä fragmenteista, jotka kertovat Charin ajatuksista ja toiminnasta vastarintaliikkeessä ja sisältävät aforistista pohdiskelua. Sen lisäksi löytyy runsaasti varsinaisia aforismeja.
 
Tässä sotapäiväkirjassakin voi nähdä Charin tyyliksi vakiintuneen lauseen. Se kuvaa lähes aina asiansa epäsuorasti, vaikeaselkoisia vertauskuvia ja kielikuvia oraakkelimaisesti käyttäen. Tästä johtuen Char-lukukokemus on jotakin, mitä ei voi purkaa helposti välitettäviin sisältöihin tai teoksen temaattisiin merkityksiin. Jokaisen lukijan on itse todettava noiden lauseiden ropina. Loppu on lukijan vastuulla.
 
Fragmentit ovat sidoksissa vastarintaliikkeen toimintaan, mutta aforismit yltävät kuvaamaan elämän tärkeitä kysymyksiä laajemminkin. Ne ovat syntyneet sodan paineissa ja tiiviitä ja täsmällisiä kuin kapteenin käskyt taistelussa. Niitä lukiessa tulee mieleen Charin aikalainen Stanislaw Jerzy Lec (1909-1966), joka myös joutui koville toisen maailmansodan aikana, ja jonka ajatteluun diktatorinen hallinto jätti pysyvän poltinmerkin. Seuraavana valikoimani charmantteja aforismeja:
 
 
Älä viivyttele seurausten pyöränjäljissä.
 
Järjestys, kuinka sinä vuodatkaan verta!
 
Teko on neitseellinen, toistettunakin.
 
Vain itse perustamiensa syiden vuoksi taistelee hyvin. Niihin samaistuessaan liekehtii.
 
Hyväksyminen valaisee kasvot. Kieltäytyminen antaa niille kauneuden.
 
Kaikille yhteisille aterioille kutsumme pöytään myös vapauden. Paikka pysyy tyhjänä, mutta katettuna.
 
Nuoruus tarttuu lapioon. Oi kunpa se ei siitä luopuisi!
 
Sopimuksesi: pidä toisten suhteen minkä lupasit vain itsellesi.
 
Lasten hurmaava ihme: pysyvät lapsina vaikka näkisivät meidän silmillämme.
 
Olla ponnistus. Ei sen jälkisanat, juhla.
 
Ihminen pystyy tekemään sen mitä ei pysty kuvittelemaan. Hänen päänsä kyntää mielettömyyden linnunrataa.
 
Kauneudella ei ole paikkaa meidän varjoissamme. Kaikki paikka on kauneudelle.
 
 
RAIMO KOIVISTOINEN