1244645030_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Helsingissä asuva Virpi Alanen kirjoittaa sekä aforismeja että runoja. Päivätyökseen hän on kirjallisuudentutkija, erikoisalueenaan yhteiskuntakriittinen kirjallisuus. Hän toimii myös kirjallisuuskriitikkona.

 

”Suhde totuuteen ja varmuuteen näyttäytyy aforismeissani ehkä hieman erilaisin vivahtein kuin perinteisessä aforismissa on ollut tapana. Pyrin kehittymään aforistikkona suuntaan, jossa onnistuisin tuomaan esiin nykyajan kulttuurista hajonneisuutta ja moneutta. Seuraan kulttuuria ja eri taiteenaloja laajasti, ja minua kiinnostavat etenkin rajanylityspinnat ja eri taiteenalojen pyrkimykset mennä toistensa tilaan. Minulle tärkeitä teemoja ovat muun muassa vapaus, keskeneräisyys, epävarmuus, vieraus ja toiseus. Aforismin täytyisi mielestäni pystyä kuvastamaan aikaamme, jossa älykkyys merkitsee erityisesti erilaisien moneuksien ja vaihtoehtoisuuksien ymmärtämistä.”

 

 

Aforismeja sarjasta Villiintynyt optimisti

 

 

Toiset huitovat käsillään vastauksen kaikkeen, toiset kysyvät, muuttuvat.

 

Keskeneräisyys on parempaa kuin tuhat turhaa tottakaita.

 

Kynä iskeytyy paperiin väkivaltaisin räjähdyksin ja tekee maailmasta hitaamman, vähemmän sotaisen.

 

Voinko puhua juurista, jos kohde ei suostu enää olemaan puu?

 

Nämä robotit, joita emme huomaa, me itse, kauppakeskuksina.

 

Tuulessa huojuminen on aina hyvä asia. Tuulessa paikallaan pysymisestä on syytä huolestua.

 

Hyvä ajatus kiusaa ajattelijaansa viipyilemällä.

 

Kysymysmerkkien kauniita vauvankalloja minä silitän kynäni kärjellä.

 

Mikä aluksi näytti satunnaiselta tahralta, olikin keskeneräisenä sähisevä elämä.

 

Tavoitellaan pysyvyyttä, tanssitaan muutoksen kanssa.

 

Jos synnytät kysymysmerkin, olet jo arvokkaan epäjärjestyspesueen isoäiti.

 

Liitto: kaksi samalla tavalla rikki, kuin jonkun viisaan rikkomina.

 

Kiltin kukan on opeteltava komentamaan koko niittyä.

 

Jos jotain haluat kasvattaa, kasvata optimisti ja anna sen villiintyä.

 

Vaikuttavimpia ovat ne ansioluettelot, joissa on ajettu lastenrattailla uran sirpaleiden yli.

 

Maapallon joka kolkassa sotilaat ja panssarivaunut hohtavat yössä, aikaa hallitaan unohtamalla mennyt ja tuleva.

 

Katsokaa miten vakavia kaikki ovat, kun nainen lähestyy omenapuuta ja kaikki omenat hyppäävät hänen luokseen.

 

Tyhjyyttään ammottaa jokainen hetki, eheytymättömällä elämäntanssilla täytettävä.

 

Ihanteellisessa tapauksessa löytää ikkunan, jollaista ei pitänyt olla, joka todella häiritsee ajattelua.

 

Lopuksi et enää auo suutasi ja yritä kujertaa, vaan sanot. Ja muutut mullaksi.

 

Virpi Alanen 2009