Hannu Waher on turkulainen toimittaja, tiedottaja ja valokuvaaja. ”Olen kirjoittanut lukioajoista lähtien, siis parisenkymmentä vuotta. Olen ennen kaikkea lyyrikko, vaikka olen kirjoittanut muitakin tyylilajeja, muun muassa pakinoita. Aforismini syntyvät runojen ohella, ikään kuin niiden lapsina. Ja niissähän me kasvamme.”<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />
Kun haluat tarpeeksi, etkö ole jo saavuttanut?
Isot kuolevat varhain, pienet kuolevat hautajaisissa.
Rock, rauha & roskaus.
Yksinkertaisuus käy yhä monimutkaisemmaksi.
Kuolleet pitää laskea. Ei muuten sotaa olisi käyty.
Liika tiivistäminen ohentaa.
Rauta jalostuu kaltereiksi. Luotamme siihen.
Pienet asiat – ei ole mitään suurempaa.
Päivä rajautuu toisin kun annat sen olla.
Kun palaa, ei enää nai.
Kauas näkee olemalla paikallaan tarpeeksi kauan.
Humaltuneena voit siirtää vuoria, vain selvin päin kiivetä niille.
Mitä kynttilöiden valo teille merkitsee? Valoa.
Koskaan ei ole aikaa mihinkään. Kaikki muu vie ajan.
Olet solua, luuta ja puhetta vain ihon millien varassa.
Sota ei halua rauhaa ennen kuin se pakotetaan siihen.
Kun presidentti päättää lähteä sotaan, sinne menevät sadattuhannet muut.
Pieni välimatka on ironialle ehto. Satiiriin riittää diktatuuri.
Holvaus kannattaa kirkossa uskoa.
Prosentin tuhannesosa on paperilla. Niin kuin luolamaalaukset.
Jos se on tulossa kohti ei se ole kaukaa lähtenyt.
***
MUSTA
Kun mies pukeutuu mustaan,
hän on ajaton; menossa hautajaisiin
tai tulossa niistä
tai omissaan.
Aina tyylikäs.
OSA
Joka jamppa, joka misu
etsii,
ja jossain vaiheessa kapsahtaa,
mennään naimisiin.
Osa heittää Arabiat
seinään alta parin kuukauden.
Osa kirnuaa naperon
ja sitä ihmetellään ekat pari vuotta.
Sen jälkeen perkeleet
viuhuavat halki olohuoneen
vaikka tuttuja olisi kylässä.
Osa syö ruisleipää
ja juurtuu happamina
toisiinsa loppuelämäkseen.
AISTILA
Meri tyhjä
kuin ilmaan huitaiseva sormi,
muurahaiset kadonneet
kekonsa kohtuun,
tikka hiirenhiljaa
pyöreässä huoneessaan,
pakoputki savusta ontto
musta aukko,
silmät apposen auki,
luomet hiljaa
lupsuttavat sarveiskalvoja,
jossain pöllö kuuntelee
höyheniensä seasta.
PRELOGI
Lopulta aurinkokin kyllästyy,
hommansa tehnyt,
paukahtaa niin ettei
täällä jää
patsaita ihasteltaviksi,
tielinjauksia tapeltavaksi.
Hiukkasina matkaamme,
tasavertaisina.
NECESSE EST
Tulin silmiesi laiturille.
Oli opittava
täysikasvuisen korpin riippumattomuus
ja rantakiven mykkä kärsivällisyys.
Uskallettava tehdä
laiturista vene.
Valokuva: Hannu Waher
Kommentit