image?id=66575&rendTypeId=4

Doris Lessing (s.1919) sai Nobelin kirjallisuuspalkinnon v.2007. Hän on elänyt värikkään elämän ja hänen tuotantonsa on tavattoman laaja. Parikymmentä hänen teostaan on suomennettukin. Voisi olettaa, että palkitsemisen jälkeen käännöksiä ilmestyy lisää.

Kultainen muistikirja (1962), jonka on suomentanut Eva Siikarla, on Lessingin merkittävimpiä teoksia. Sen pääteemoja ovat sodanjälkeinen politiikka ja naisten ja miesten väliset suhteet. Teksti on hyvin suorasukaista ja se oli aikanaan varmaankin poikkeuksellisen rohkeaa. Lessing on myös tieteiskirjailija, joten hänen analyyttinen ja asioiden ytimiin porautuva tyylinsä näkyy koko ajan.

Kun pyörin lähes 600 sivua ihmissuhdekiemuroissa, tuli etsimättä mieleen TV-sarja Kauniit ja rohkeat. En seuraa sitä, mutta olen joskus sen verran vilkaissut, että tiedän, minkälaisesta tavarasta on kysymys. En väitä, että sisällöt vastaisivat toisiaan vaan tapa hämmentää ihmissuhdepuuroa loputtomiin. Luulen, että kirja tarjoaa enemmän naisille kuin miehille.

Näytteeksi kirjan sisällöstä lainaan tähän pari pätkää mieluisaa lukukokemustani:

" Ja yhtäkkiä hän loikkasi pystyyn ja alas sängyltä, kuin napsahtava musta teräsjousi, ja seisoi silmissä viha, niin äkillinen kuin se olisi sytytetty, ja sanoi: - Ei ei, sinä et, ei ei, minä en aio… minä en… minä, minä, minä… Ajattelin, jaaha, hän on siis palannut. Menin keittiöön, otin pullon skottilaista, tulin takaisin, laskeuduin pitkälleni lattialle ja join viskiä, sillä aikaa kun hän puhui. Makasin lattialla, katselin kultaisia valokuvioita katossa, kuuntelin sateen epäsäännöllistä ropinaa ulkoa ja tunsin, miten jännitys valtasi vatsani. Sairas Anna oli tullut takaisin. Minä, minä, minä, kuin säännöllisesti ampuva konekivääri. Kuuntelin enkä kuitenkaan kuunnellut, aivan kuin kyseessä olisi puhe, jonka olin itse kirjoittanut ja jonka joku toinen esitti. Niin, tuo olin minä, tuo olivat kaikki ihmiset, tuo minä. Minä. Minä. Minä olen. Minä olen. Minä aion. Minä en. Minun tulee. Minä Tahdon. Minä. Saul käveli ympäri huonetta kuin eläin, puhuva eläin, liikkeet rajuina ja täynnä energiaa, raju voima, joka syyti: minä, Saul, Saul, minä, minä tahdon. Hänen vihreät silmänsä tuijottivat näkemättä, hänen suunsa, kuin lusikka tai lapio tai konekivääri, ampui, sylki ulos kuumaa aggressiivista kieltä, sanoja jotka olivat kuin luodit. – Minä en aio antaa sulkea itseäni, panna häkkiin, kesyttää, käskeä olemaan hiljaa pysymään paikallani tekemään niin kuin käsketään minä en… minä sanon mitä ajattelen, minä en kelpuuta tuota sinun maailmaasi. = = = = = Ja nyt viski oli heikentänyt ja pehmentänyt minua, ja tunsin itsessäni tuon heikon pehmeän itkuisen tunteen, petetyn naisen tunteen. Oh, yhyy, et rakasta minua, et rakasta minua, miehet eivät enää rakasta naisia. Oh, yhyy, ja siro vaaleanpunakärkinen etusormeni osoitti valkoista, vaaleanpunakärkistä petettyä poveani, ja aloin itkeä heikkoja juopuneita viskin laimentamia kyyneliä naissuvun puolesta. Itkiessäni huomasin Saulin peniksen seisovan hänen farmareittensa sisässä ja kostuin, ja ajattelin pilkallisesti; vai niin, nyt hän aikoo rakastaa minua, hän aikoo rakastaa petettyä Anna-parkaa ja hänen haavoitettua valkeaa poveaan. Sitten hän sanoi koulupojan tekopyhällä järkyttyneellä pienellä äänellä: - Anna, sinä olet humalassa, nouse heti lattialta. Ja minä sanoin, etten nouse, itkien, nautiskellen heikkoudestani. Silloin hän kiskoi minut ylös, järkyttyneenä ja himokkaana ja tunkeutui minuun hyvin suurena mutta kuin koulupoika joka rakastelee ensimmäistä naistaan, liian nopeasti, täynnä häpeää ja kiihkoa. Silloin sanoin, sillä olin tyydyttämätön: - Olehan ikäisesi. = = ="

Suvi Ahola on arvioinut tätä teosta Helsingin Sanomissa 21.10.2007. Hän sanoo, että ajatuksista ja keskusteluista kokoaisi vaivatta oivallisen aforismikokoelman. Luin kirjaa "sillä silmällä" ja totesin, että löytyyhän siitä aforistisia lauseita muttei niin paljon kuin odotin Aholan arvion perusteella. Seuraavassa valikoima vaskoolini pohjalta. Ajatukset ovat kirjan eri henkilöiltä, naisilta ja miehiltä, joiden erittelyn katsoin tässä yhteydessä tarpeettomaksi. Ne tuntuvat hyvin istuvan tähän päivään:

Miksei saisi elää kädestä suuhun maailmassa, joka muuttuu näin nopeasti?

Miksi minulla on aina tämä kauhea tarve saada muut ihmiset näkemään asiat samalla tavoin kuin minä? Se on lapsellista. Miksi heidän pitäisi? Se vain merkitsee, että pelkään olla yksin tunteineni.

Olemme aina kieltäytyneet elämästä sääntöjen mukaan. Miksi sitten olisimme huolissamme siitä, ettei maailma kohtele meitä sääntöjen mukaan?

He haluavat aina nukkua jonkun vaimonsa ystävättären kanssa, Luoja tietää miksi.

Epätodellista – romaanini on yhä enemmän olento, jolla on oma elämänsä.

Romaanista on tullut pirstoutuneen yhteiskunnan toimintamuoto, sen pirstoutunut tietoisuus.

Taiteilija kirjoittaa, koska ei kykene elämään.

Mikään ei ole voimakkaampaa kuin tämä nihilismi, vihainen valmius heittää kaikki laidan yli, kaipaus tulla osaksi häviämistä.

Kieltäytyminen merkitsee, ettei voi muuttaa eikä tuhota; kieltäytyminen merkitsee loppujen lopuksi yksilön kuolemaa tai köyhtymistä.

Ehdoton usko ihmiseen lähettää väreitä joka suuntaan.

Vain hyvin harvat ihmiset ovat aidosti opportunisteja.

Sitten vaimo tuli raskaaksi, ja siihen loppui kaikki seksi heidän väliltään. Toisin sanoen ei mikään epätavallinen englantilainen avioliitto.

Kuinka voit erottaa rakastelun kaikesta muusta? Eihän siinä ole järkeä.

Kaikessa mikä tapahtuu on jatkuvuutta, jonkinlaista näkymätöntä logiikkaa.

Siitä hetkestä, jolloin hän käyttää sanaa rakkaus, syntyy naiivius.

Psykiatria ja hyväntekeväisyys, se on vain hauteiden asettamista tarpeettoman kurjuuden päälle.

Venäjän vallankumous, Kiinan vallankumous – ne eivät ole mitään. Todellinen vallankumous on naisten vallankumous miehiä vastaan.

Merkitys katoaa, ota se kiinni nopeasti!

Jokainen mies, jolla on vähänkin järkeä, tietää, että kun nainen alkaa olla kovin tehokas hänen suhteensa, on tullut aika erota.

Tieteellisten saavutusten monimutkaisuuden vuoksi ihminen ei voi koskaan odottaa olevansa ehyt, hänen täytyy aina olla pirstottu.

Lakkaa hautomasta asioita ja mene ulos ja tee jotain.

Hän teki heille mieliksi, niin kuin mies tekee mieliksi vaikeille naisille.

Tämä hieman yli puolentoista miljoonan ihmisen kansa asustaa tässä Jumalan maapallon sievässä kolkassa vain tehdäkseen toistensa elämän surkeaksi.

Vain luonnollisten vihollisten pitäisi ottaa yhteen.

Kirjailijan velvollisuus on pettää vaimoaan, maataan ja ystäviään, jos se palvelee hänen taidettaan. Myös rakastajatartaan.

Seksi on kansan oopiumi.

Taide on petettyjen ihanteidemme peili.

Lahjomattomuus on punainen vaate mammonan härälle tai, sanoakseni asian toisin, lahjomattomuus on köyhän miehen kalukukkaro.

Tunne-elämässään kaikki nämä älykkäät miehet ovat niin paljon alemmalla tasolla kuin työssään, että heitä voisi luulla eri ihmisiksi.

Joskus ajattelen, että olemme kaikki jossain seksuaalisessa hullujenhuoneessa.

Olemme ihmisiä – mitä sekin nyt sitten tarkoittanee.

Ihmiset pysyvät tervejärkisinä sulkemalla itsensä joiltakin asioilta, rajoittamalla itseään.

Ja koska ne olivat niin tottuneita kertomaan valheita maailmalle, ne eivät enää pystyneet itsekään erottamaan totuutta.

Sinä olet nainen, joten olet oikeassa.

Mies käyttää täysikasvuisten kieltä, tunne-elämältään aikuisten ihmisten kieltä, saadakseen naisen. Itse asiassa hän on tunne-elämältään keskenkasvuinen poika.

Normaalit, hyvät miehet ovat valmiita ja täydellisiä, eikä heissä ole piileviä mahdollisuuksia.

Kaikki laskettua: sellaista ja sellaista suhdetta varten niin ja niin paljon tunnetta.

…miehiä, jotka mittaavat tunteita kuin punnitsisivat vihanneksia.

Hyveen ei tarvitse olla oma palkkansa.

Baby, sinun pitäisi ottaa minut rauhallisesti, niin kuin hyvä viski.

Kuka tahansa voisi sanoa, ettei kahden kirjailijan pitäisi olla yhdessä.

Kaikki mielenterveys riippuu tästä: että ihmiselle on ilo tuntea maton korkeus sileiden jalkapohjien alla, ilo tuntea kuumuuden osuvan ihoon, ilo seistä pystyssä ja tietää, että luut liikkuvat kevyesti lihan alla.

Silloin kun päältäni hajoaa tuo sataprosenttinen vallankumouksellinen, huomaan edustavani kaikkia niitä puolia, joita vihaan.

Antaisin mitä tahansa, jos voisin mennä takaisin siihen aikaan, jolloin kuuluin eräässä kadunkulmassa jengiin idealistisia lapsia, jotka uskoivat, että me voisimme muuttaa kaiken.

Rakkausjuttu – se on oikea sana.

Kaiken kaikkiaan erehdys. Hyödyllinen kokemus kuitenkin, eikä niitä voi koskaan saada liikaa.

Minä, minä, minä, kuin säännöllisesti ampuva konekivääri.

Hän toivoi, että kerran, vain yhden kerran elämässään hän tuntisi tai ajattelisi jotain, joka oli hänen omaansa, spontaania, ohjaamatonta.


RAIMO KOIVISTOINEN