sammakko.jpg

Eero Suvilehto:
Kysyi sammakko tietä,
115 s., 23 e., Kustannus-Puntsi 2007.

Käteen käyvä, hypisteltävän kaunis kirja on Eero Suvilehdon (s.1947) uusin aforismikokoelma. Kysyi sammakko tietä on esteettinen elämys, vaikka takakannessa komennetaan: Turpa kiinni, nyt keskustellaan. Kirjaan tutustuminen täytyy aloittaa niin kuin Suvilehdon edellisen aforismikokoelman nimi kehotti, avattava varovasti. Aforismi vaatii aikaa ja hiljentymistä. Kansikuvan Avattava varovasti (Atena 1998) ja tämän uusimman kirjan piirrosten tekijä on Jouko Toiviainen.

Kaikki rajat eivät ole aitoja, kirjailija julisti monimerkityksisesti. Suomen kielen taivutuksilla voi leikkiä. Jään pohtimaa kirjan nimen sanajärjestystä ja alaotsikkoa; Seitsemän pyhää lukua ja yksi syntinen.

Luen kirjan kerralla läpi; mietteet kolahtavat tajuntaan, jäävät kaihertamaan ajatuksissa ja välillä naurattavat. Myöhemmin pohdiskellen lukiessani, palaan usein lukujäljilleni. Annan merkityksiä lukemalleni ja mietin kirjoittajan tarkoituksia. Sitähän en voi tietää, joten monimerkityksisyys on palkitsevaa. Yksittäinen sanakin riemastuttaa, peltikuoriainen.

Kehityksen vauhtia voisi rukata välillä hitaammaksi, kun olemme jo alistuneet konevaltaan. Eläimet pantiin kiinni, mutta koneet pääsivät irti. Ihminen on virheissäänkin epätäydellinen, kun ei osaa tehdä niitä täydellisti, muistuttaa Suvilehto.

Turvattomuus lisääntyy. Ei edes viisaudesta välitöntä turvaa, ajattelija kirjoittaa. Hän toteaakin, että niin hullu ei tarvitse olla, että rupeaisi viisaaksi. Sanotaan, että aika on itkeä ja aika on nauraa. Taitaapa se ajatus olla peräisin raamatusta. Ja Suvilehto muistuttaa: Suru ja ilo eivät tunne virka-aikoja. Mutta kuka jaksaisi byrokraattia, jonka virkakieli tulee ihmissuhteeseenkin: Pääsääntöisesti sinun, tunnusti byrokraatti rakkaallensa. Kansalaisen ja ihmisen erottaa kielestä. Viisautta sekin.

Aforismikokoelma on myös hauska sanaleikeillään ja paradoksisilla oivalluksillaan, vaikka asiat itsessään ovat vakavia. Hyvä nyrkkisääntö: jätä lyömättä. ja Kuolema on elämän ainut henkireikä.

Aforistikot ovat hyviä kuuntelijoita. Pitää vaan osata valita seuransa. Jeesus tiesi ketä kuunteli; syntisillä riitti juttuja. Lööppijulkisuus saa osansa, sillä aforismeillakin voi arvostella. Kasvoja kaupataan, kun ajatus ei myy. tai Vuodetaan lehteen, annetaan kelmi sioille.

Nollasta Suvilehto saa aiheita mietteisiinsä – nalkissa ollaan. Politiikka ja valta herättävät lukijan ajattelemaan. Tekevät kenraalit rauhaa pitkällä tähtäimellä.

Tietysti kaikki on jo sanottu ja kirjoitettu, mutta sanomisen tapa ja uusi asiayhteys kirkastavat yhä mietteen. Samuli Paronen kirjoitti 1970-luvulla, että Maailma on sana. Suvilehto toteaa: Maailma sana ja sekin sanottu.

Ihminen kadottaa itsensä, jos kaikki on vaan totta. Satua me tarvitsemme, sillä se voi uskon tavoin muuttaa maailman. Tässä meille muistutus: Leikin loppu on kuoleman alku. Monista kirjan aforismeista lukiessa mieli rakentaa tarinaa. Karjui perheelleen – vain naapuri kuuli.

Suvilehto kirjoittaa: Ei ole kaksista olla aina yksin. Mutta Kysyi sammakko tietä -kokoelma päättyy hyvänmielenlauseeseen: Mitä sinä tiedät maailmasta, sen alusta ja lopusta, kun päivä ihanasi paistaa pihalla. Pienet ilon aiheet jäävät päällimmäisiksi.

Aforismikokoelmat ovat pitkän lukemisen kirjoja. Kiitos kirjasta kirjailijalle ja Puntsille! Euroopan Unionin pohjoisin kirjankustantamo tekee laatutyötä.

RITVA KOLEHMAINEN