Nietzsche7-Totenmask.jpg

 


Friedrich Wilhelm Nietzsche (1844-1900) luetaan kuuluvaksi ns. suuriin ajattelijoihin. Ensimmäisen kerran tutustuin hänen filosofiaansa 1950-luvulla Karkkilan yhteiskoulun filosofian opinnoissa, joissa oppikirjana oli Urpo Harvan teos Suuria ajattelijoita.

Nietzschen isä kuoli, kun poika oli 5-vuotias. Naiset kasvattivat hänet, mikä teki hänestä feminiinisen miehen. Tuo trauma näkyy hänen tuotannossaan.

Nietzsche oli filosofi, kirjailija ja kriitikko. Hän oli ahkera opiskelija ja eteni urallaan nopeasti kunnes se varsin varhain kääntyi laskuun ja päätyi v.1889 hermoromahdukseen, jonka jälkeen sisar Elisabeth hoiti häntä hänen kuolemaansa saakka.

Tutkijat ovat nähneet Nietzschen ajattelussa ja tuotannossa neljä vaihetta: romanttinen, skeptinen, profeetallinen ja maaninen. Kun hieman pysähtyy miettimään tuota luetteloa, voi päätyä siihen, että näiden vaiheiden kauttahan ihmisen elämä usein kulkee. Nietzschen ajattelu oli subjektiivista idealismia, johon sisältyi myös moraalista välinpitämättömyyttä. Häneltä ovat sanonnat ”Jumala on kuollut” ja ”Kaikki mikä ei tapa, vahvistaa”. Hän esitti näkemyksensä aforistisesti, moni-ilmeisesti ja hyökkäävästi.

Nietzsche loi käsitteet herramoraali, joka liittyy jaloon ihmiseen, ja orjamoraali, josta tunnetaan heikko ihminen. Hän näki, että tahto valtaan on kaikkeuden tärkein perusvoima.

Nietzschen ihanteena oli yli-ihminen, joka pystyy luomaan itse arvonsa ja norminsa ja näin ylittämään nihilistisyyden.

Nietzsche halveksi saksalaista laumasieluisuutta, mutta siitä huolimatta hänet on myöhemmin esitetty saksalaisuuden ihailijana. Tähän on ollut suuri vaikutus hänen sisarellaan Elisabethilla (1846-1935), joka kokosi Nietzschen kirjallisen jäämistön ja perusti Nietzsche-arkiston v.1894. Elisabeth oli antisemitisti ja natsi. Hänen ansiostaan natsit omivat Nietzschen käsitteitä ideologiaansa ikävin seurauksin.

E.M.Cioran (1911-1995) oli suuria ranskalaisia vastaanajattelijoita. Hän kirjoittaa kirkkaasti ja loogisen analyyttisesti. Hän valmisteli 1930-luvulla Nietzschestä väitöskirjaa, mutta se ei koskaan valmistunut. Hän sanoo teoksessaan Katkeruuden syllogismeja: ”Levittäessään näkyviin hysteriansa Nietzsche on vapauttanut meidät häveliäisyydestä suhteessa omiin hysterioihimme; hänen viheliäisyyksistään tuli meille pelastus. Hän on aloittanut ”kompleksien” aikakauden.”

Hyvän ja pahan tuolla puolen ilmestyi v.1886. Siinä huipentuu Nietzschen käymä sota moraalia ja sidonnaisuutta vastaan. Nietzsche haluaa vapauttaa ihmisen sovinnaisuuden kahleista kaikilla elämän alueilla. Hänen mielestään jokaisen yksilön tulee toteuttaa omaa ainutkertaista minuuttaan riippumatta yhteiskunnan normistosta ja ennakkoluuloista. Kaikki mikä edistää luonnollista valintaa on hyväksyttävää. Hyvä ja paha eivät ole toistensa vastakohtia vaan alueita, jotka jatkuvasti sekoittuvat toisiinsa.

Tämä teos sisältää joukon aforismeja mutta ennen kaikkea pitkiä, moni-ilmeisiä ja suurta keskittymistä vaativia pohdintoja, joitten annin olisi pystynyt tiivistämään muutamiin lauseisiin. Seuraava lainaus, joka sisältää esitetyn kysymyksen ja Nietzschen vastauksen, kuvaa hyvin teoksen sisällön laatua: ”Kuinka? Eikö tuo merkitse, kansantajuisesti sanottuna: Jumala on kumottu, mutta ei paholainen -? Päinvastoin! Päinvastoin, ystäväni! Ja, hiisi vieköön, kuka teitä pakottaa puhumaan kansantajuisesti! –”

Hyvän ja pahan tuolla puolen kuuluu niihin teoksiin, joita Markku Envall suositteli 3.9.2007 aforistiikan harrastajille ja ystäville. Teoksen neljännen pääkappaleen otsikko on: Mietelauseita ja välinäytöksiä. Useimpia niistä nimittäisin aforismeiksi. Olen koonnut niistä seuraavan valikoiman:

 

Taipumus sallimaan itseänsä halvennettavan, itseltään varastettavan, itseään petettävän ja nyljettävän voisi olla jonkun jumalan häveliäisyyttä ihmisten keskuudessa.


Yhden ainoan rakastaminen on barbaarisuutta: sillä sitä harjoitetaan kaikkien muiden kustannuksella. Myös Jumalan rakastamista.


Jos ihmisellä on luonne, hänellä on myös tyypillinen elämyksensä, joka palautuu yhä uudestaan.


Korkeaa ihmistä ei tee korkean tunnon voimakkuus vaan sen kestävyys.


Rauhallisissa oloissa hyökkää sotainen ihminen itsensä kimppuun.


Joka halveksii itseänsä, se kuitenkin samalla yhä vielä kunnioittaa itseänsä halveksijana.


Samat affektit ovat miehessä ja naisessa kuitenkin tempoltaan erilaiset: sentähden mies ja nainen eivät lakkaa ymmärtämästä toisiaan väärin.


Kukapa ei olisi jo joskus uhrannut hyvän maineensa vuoksi – itsensä?


Miehen kypsyys: se merkitsee, että on jälleen saavuttanut sen vakavuuden, jossa eli lapsena leikkiessään.


Kun totuttaa omatuntonsa, se suutelee meitä samalla kun se puree.


Mitä abstraktisempi on totuus, jota tahdot opettaa, sitä enemmän sinun täytyy vietellä siihen myös aistit.


Vasta aisteista tulee kaikki uskottavuus, kaikki hyvä omatunto, kaikki totuuden silminnähtävyys.


Kostossa ja rakkaudessa on nainen barbaarisempi kuin mies.


Joka taistelee hirmuja vastaan, katsokoon, ettei hän itse muutu siinä hirmuksi. Ja kun katsot kauan kuiluun, katselee myös kuilu sinuun.


Mitä tehdään rakkaudesta, se tapahtuu aina hyvän ja pahan tuolla puolen


Vastaväite, syrjähyppy, iloinen epäluuloisuus, ivaamishalu ovat terveyden merkkejä: kaikki ehdoton kuuluu patologiaan.


Mielenvika on yksilössä jotakin harvinaista, - mutta ryhmissä, puolueissa, kansoissa, ajoissa sääntö.


Itsemurhan ajatus on väkevä lohdutuskeino: sen avulla pääsee monen pahan yön läpi.


Kristillisyys juotti Erokselle myrkkyä: - hän ei tosin siihen kuollut, mutta rappeutui, paheeksi.


Kiitoksessa on enemmän tungettelua kuin moitteessa.


Tekojemme seuraukset käyvät kiinni niskatöyhtöömme välittämättä vähääkään siitä, että olemme jo ennättäneet ”parantaa tapojamme”.


On valheen viattomuutta, joka merkitsee hyvää uskoa johonkin asiaan.


On epäinhimillistä, jos siunaat siinä, missä sinua kirotaan.


On hyvyyden ylimielisyyttä, joka näyttää kuin pahuudelta.



RAIMO KOIVISTOINEN