148880.jpg

Otava 1949 (3.p 1990)  Sylvi Kekkonen aloitti kirjallisen tuotantonsa aforismikokoelmalla, ja siirtyi sittemmin kokonaan pidempään proosaan. Myöhemmät teokset ovat usein muistelevia, aforismeihin hän on kerännyt havaintoja myös senhetkisestä ympäristöstään.

 <?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

Omakohtaiseen havaintoon perustuvat oivallukset ovat uusia itse kullekin, kuinka latteita ja kuluneita lienevätkin muille.

 

 

Ymmärtämyksellä suhtautuu toisten hairahduksiin se, kenen on vaikea antaa anteeksi itselleen.

 

 

Ennakkoluulojen juuret ovat syvällä tapojen kunnioituksessa.

 

 

Hurskastelu kieltää kiroavan hellyyden ja hyväksyy makeilevan karkeuden.

 

 

Rakkaus työhön on rakkautta elämään, sen juhlaan ja arkeen.

 

 

Usein hyväksytään pienet tavoitteet mukavuuden halusta, jota kaunistellen kutsutaan vaatimattomuudeksi.

 

 

Luonnollisten viettien ylenkatsominen on nurjamielisyyttä elämän antimia kohtaan.

 

 

Ei turvaksi vanhuutemme varalle, vaan uuden elämän vaalijaksi pitäisi meidän aina lapsiamme tuuditella.

 

 

Pahastuminen, joka on välittömästi ryöpynnyt sanoina, on jo lääkinnyt kipunsa.

 

 

Levon kieltäminen elimistöltä on kasvavan puun juurien katkomista.

 

 

Vapaa-aikasi käytön määräät itse ja sen jättämä jälki on ominta itseäsi.

 

 

Vahingonilo vapauttaa omasta vajavaisuuden tunnosta.

 

 

Intohimo sydämessäsi on tulipalo talossasi, ja järkesi seuraa paloa huolestuneen naapurin aktiivisuudella.

 

 

Vain ne, jotka kiihtyvät samoista syistä, pystyvät ymmärtämään toisiaan.

 

 

Mielettömämmin kuin viinan villitsemä käyttäytyy valtansa sokaisema.

 

 

Suurempi on ihmisten halu selittää Jumala kaltaisekseen kuin pyrkiä itse Jumalan kaltaiseksi.

 

 

Tahdon lujuutta kysyy itsekasvatus, joustavuutta toisen opastaminen.

 

 

Yksinäisyyden varjossa versoo itsenäisyys, eikä tilanahtaus estä lehvistön leviämistä.

 

 

Itsensä myöntäminen voi vaatia enemmän rohkeutta kuin itsensä kieltäminen mielenmalttia.

 

 

Arvokkuuden hylkiminen on ihmisarvon polkemista, arvokkuuden korostaminen narrimaisuutta.

 

 

Paljon on pahankurisella vaivaa itsestään.

 

 

Ei ole helppoa vetää rajaa suvaitsevuuden ja välinpitämättömyyden välille.

 

 

Maailman parantajien joukko on suuri, parannettavien penseys sitäkin suurempi.

 

 

Kerkeä kieli ja sanomisen ilo ovat vaikeasti ohjattava valjaspari väkirikkaalla tiellä.

Sameassa vedessä kalastamista on hajoittamalla hallitseminen.

 

 

Syksyinen sade puutarhan yllä on tahtomme turtuminen masennuksen hetkellä.

 

AV