hotakainen2W.jpg

 

 

Kari Hotakaisen (s.1957) toistaiseksi merkittävin teos on romaani Juoksuhaudantie. Se sai Finlandia-palkinnon vuonna 2002 ja Pohjoismaiden neuvoston kirjallisuuspalkinnon 2004. Kirja on käännetty yli kymmenelle kielelle.

 

Luin tämän teoksen suuresti nauttien. Eräs seikka, joka tuotti mielihyvää, oli tekstin vahva aforistisuus. Ennen kuin menen siihen lähemmin, kerron muutamia taustatietoja kirjailijasta.

 

Hotakainen aloitti kirjailijan uransa runoilijana, siirtyi sitten lastenkirjoihin ja edelleen aikuisten romaaneihin. Hän on kirjoittanut myös kuunnelmia, näytelmiä  ja TV-sarjan käsikirjoituksen. Erilaisia palkintoja hän on kuitannut runsaasti. Sirkka Turkka oli hänelle tien näyttäjänä runouden maailmaan. Hotakaisen runot ovat luonteeltaan kertovia. Niistä ei ole ollut pitkä matka romaaneihin.

 

Hotakainen toimi vuodesta 1980 alkaen kuusi vuotta Kuopiossa Savon Sanomien toimittajana ja STT:n  toimittajana sekä sen jälkeen yhdeksän vuotta WSOY:n mainostoimittajana, jonka jälkeen hän jäi vapaaksi kirjailijaksi. Hän pitää STT:ä kirjoittajayliopistonaan ja sanoo, että on terveellistä oppia kirjoittamaan lauseita, jotka aika pitkälle ovat totta. Tähän on helppo uskoa, kun tietää hänen viehtymyksensä hulvattomaan fantasiaan.

 

Hotakaisen mielestä ihminen toimii parhaimmillaan niin, että osa toiminnasta on alitajuista, mistä ei ole tietoinen, osa on tekniikkaa ja osa elämänkokemusta, mutta jos unohtaa sen alitajuisen, mikä on vienyt niille poluille, joista sattumalta on sitten tullut palkinto, silloin on lirissä. Hotakaisen mukaan työ STT:ssä oli persoonatonta kirjoittamista, ja kun hän myöhemmin on lisännyt siihen adjektiivit ja mielipiteet, syntyy proosaa.

 

Hotakainen on sanonut, että hänen ihmisensä pääosin eivät ole älykkäitä ihmisiä. Älykäs ihminen on varustettu kovalla itsekritiikillä, ja se tarkoittaa sitä, että sellainen henkilö ei luo ympärilleen paljon toimintaa. Se ei tee mokia. Ja moka on kuitenkin se mistä kaikki inhimillinen lähtee, asia jolle myöhemmin voi sivusta nauraa.

 

Hotakainen sijoittaa romaaneihinsa lyhyitä pohdintoja, syrjähyppyjä varsinaisesta juonesta. Ne ovat eräs hänen tavaramerkkinsä. Hän kutsuu niitä junttiesseiksi. "Junttiesseet katkaisevat kirjan, häiritsevät juonen kuljetusta ja ovat suuren linjan tiellä, mutta se on juonelle ja suurelle linjalle ihan oikein. En pidä häiriöttömistä kirjoista. Junttiesseet ovat kaunaisen yleisönosastosepustuksen ja hienovaraisen lehtikirjoituksen välimuotoja, aviottomia lapsia", hän sanoo.

 

Hotakainen kertoi radiohaastattelussa 29.7.2006, että hänellä on ollut aforistinen tyyli niin kauan, että siitä on osin jopa syntynyt ikävä maneeri, jota itse ei huomaa. "Se on vähän niin kuin kaksiteräinen miekka. Jos se oikein kohdalle napsahtaa, se toimii, mutta jos se näyttäytyy yhtään ylinokkelalta niin kuin rakennuksesta törröttävänä lautana, niin se on aika paha juttu", hän sanoo. Tätä kirjoitustyyliä on mainostettu Hotakaisen ensimmäisen romaanin Buster Keaton, elämä ja teot (1991) takakannen tekstissä, joka koostuu pelkästään kirjasta poimituista nasevista lauseista.

 

Hotakaisen tuotannossa on muutamia viittauksia aforismeihin. Otetaan esimerkiksi pieni runo hänen esikoisteoksessaan, runokirjassa Harmittavat takaiskut vuodelta 1982:

                      Ei hätä ole tämän näköinen:

                      sillä on paljon huonommat vaatteet,

                      mustuneet hampaat ja huono käytös.

                      Ei se lue aforismeja.

 

Tätä voisi kutsua aforistiseksi runoksi. Runosta tulee mieleen vanha sananlasku: Hätä ei lue lakia.

 

Hotakainen julkaisi v.1997 omaelämäkerrallisen romaanin Klassikko. Se kertoo autojen ja automiesten maailmasta ja sisältää kuvitteellisen, groteskin päiväkirjan vuosilta 1976-1990. Runkona on todellisia tapahtumia ja todellisten henkilöiden nimiä, joiden varaan on kudottu huikea kuvitelmien verkko, joka parodioi kirjailijaelämää. Tässä kirjassa Hotakainen kertoo Hotakaisesta, hurjaa elämää elävästä ja erittäin hyvin menestyvästä kirjailijasta, jonka teoksista otetaan runsaasti painoksia. Se päättyy epilogiin, jossa Hotakainen tuntuu olevan ihan tosissaan. Hän kertoo miehistä, jotka hän jakaa kahteen ryhmään: klassisiin ja moderneihin. Tämä epilogi voidaan nähdä eräänlaisena esipuheena viittä vuotta myöhemmin ilmestyneeseen romaaniin Juoksuhaudantie, josta tuli suuri menestys. Klassikko kertoi siis kirjailijan unelmista, jotka saivat toteutuksensa Juoksuhaudantiessä, ehkäpä tulevassa klassikossa.

 

Juoksuhaudantie kertoo varastomies Matti Virtasesta, jonka vaimo jättää hänet yhden nyrkiniskun jälkeen ja ottaa mukaansa heidän tyttärensä. Ennen nyrkiniskua oli ollut sanallista yhteenottoa. Matti haluaa perheensä takaisin. Hän ryhtyy etsimään heille omakotitaloa, koska vaimo oli joskus halunnut sitä. Siitä alkaa villi tapahtumien vyöry. Talon etsiminen poikii monenlaisia konflikteja. Saadakseen rahaa taloa varten Matti myy omaisuuttaan ja hankkii lisäansioita seksihieronnalla. Kirja on intensiivisesti eläytyneenä kirjoitettu ja sen jännite kestää ehjänä alusta loppuun. Sen pohdintoja en pidä syrjähyppyinä varsinaisesta juonesta vaan oleellisesti ja kiinteästi tarinaan kuuluvina. Kirja on kuin urheilijan hyvin treenattu vartalo. Siinä on kaikki tarpeellinen eikä yhtään liikaa. Hotakainen on sanonut: "Romaani on helvetillinen sirkusteltta. Sirkusteltan pitää olla niin jykevillä naruilla kiinni maassa, että sirkusteltassa voi tapahtua mitä tahansa. Matti Virtasen tapauksessa yksinäisyys, avioero, pakkomielle, talo…näillä naruilla Juoksuhaudantie on kiinni. Näiden jälkeen päähenkilöstä voi tehdä vaikka hulluuden kuvauksen."

 

Hotakainen kertoo City-lehden 18/2002 haastattelussa kirjan syntyhistoriasta. Se selittää, mistä moinen vimmainen kirjoittaminen on saanut sysäyksensä. Lainaan tähän otteita haastattelusta:

 

Sattuman kautta ajauduin tilanteeseen, jossa aloin etsiä taloa. Se oli ihan surrealistinen juttu, koska äkkiä huomasin olevani keskellä aihetta. Ravasin taloesittelyissä, ja kun vaimo kotiin tultuani kysyi löysinkö jotain, pudistelin päätäni ja ajattelin, että jumalauta, kyllä löysin. Materiaalia.

 

Pienellä älyllä ja aika suurella mielikuvituksella varustettu kirjailija etsii useasti aiheita ihan väärästä suunnasta. Kirjailija yrittää olla persoonallinen, vaikka persoonallisuuteen pyrkiminen vie yleensä hakoteille. Pitäisi nimenomaan hakea tavallisuutta, ottaa tavallisuudesta selvää, kuohkeuttaa se sellaisilla aineksilla, joiden avulla tavallisuudesta nousee esiin myyttinen ulottuvuus.

 

Tässä tapauksessa talon etsiminen aiheutti lievän aivomyrskyn. Päätin etsiä talon lisäksi kirjallista aineistoa. Siinä oli aihe, liian tavallinen sivuutettavaksi, koska mulle tavallisuus on joissain asioissa arvo. En pyri siihen, mutta jos tiedän tavallisuudesta tarpeeksi, voin jossain vaiheessa hamuta myös epätavallista. Olen tyypillinen, länsimainen moderni tuulihattu eli jos kirjoitan oudosta aiheesta, tuloksena on romaani, johon lukijalla ei ole välttämättä mitään tulokulmaa. Siitä syntyy helposti hengittämätön himmeli, hatara, ympäristöön huvikseen luotu rakennelma.

 

Kirjaa varten tuli tutkittua rintamamiestalon syntyhistoriaa. Siitä on muotoutunut symboli tavalliselle suomalaiselle talolle. Silloin talot laitettiin alueille riviin ja annettiin kadulle joku nimi. Kaikki olivat samanlaisia taloja. Minä etsin tavallisinta taloa, joten käydessäni Lappeenrannan asuntomessuilla sain hirveän raivokohtauksen. Oli hyvä, että minulla oli kolumnipalsta, jolla saatoin marinoida raivotilanteita. Sain yksilöllisyydestä tarpeekseni. Monta kertaa se tarkoitti epäkäytännöllisyyttä, rumuutta, pompöösejä vitun erkkereitä ja saatanan tähtitorneja, missä kukko heiluu ylhäällä, sekä helvetin pihatonttusysteemejä.

 

Me asuttiin Maunulassa ja mä piirsin harpilla, tästä kaksi tai kolme kilsaa. Mulla on samat kantapaikat eli huoltoasemat missä mä käyn. Ideana oli, ettei vanhemman tyttäreni koulu muutu. Sen oli pakko pysyä siellä missä minäkin.

 

Hotakainen löysi talon ja asuu siinä perheineen. Hotakainen on tupakkamies niin kuin Matti Virtanenkin. Varmaan hän on sijoittanut muitakin ominaisuuksiaan Matin henkilöhahmoon. Hän on sanonut, että jokaisessa päähenkilössä tai jokaisessa romaanissa on 27 % häntä itseään.

 

Kirjan tärkeimmät henkilöt ovat kerrostalossa asuva varastomies Matti Virtanen, hänen vaimonsa Helena ja tyttärensä Sini, Helenan naisystävä Sirkku, yläkerran asukkaat (lyhyesti He), erään omakotitalon omistajat Mäkiset (lyhyesti Ne), kiinteistövälittäjä, sotaveteraani ja viranomaiset (poliisi). Kirja on realistista tragediaa mutta samalla hillittömän hauska. Hauskuus ei niinkään synny tapahtumien laadusta vaan niiden kerrontatavasta, joka muuntuu notkeasti palvelemaan kulloinkin käsiteltävää asiaa niin kuin juoksijan rytmi intervalliharjoituksessa. Mieleen tulee Buster Keatonin hymytön hauskuus. Minulle ei syntynyt kirjan henkilöihin sympatiaa eikä antipatiaa vaan katsoin asioita ikään kuin kliinisesti. Poikkeuksen teki sotaveteraani, jonka talon saamiseksi Matti Virtanen teki hämmästyttäviä tekoja. Kirjaa voidaan pitää kunnianosoituksena veteraanien sukupolvelle. Hotakaisen kirjan vahvuutena on elämänkokemus ja runsas faktatietous. Kun siihen lisätään loistava tekniikka ja alitajunnan myllerrys, on tuloksena mestariteos.

 

Nyt yli neljä vuotta ensitutustumisen jälkeen ryhdyin kokoamaan aforistisia lauseita erilleen kirjan tekstistä. Niitä löytyikin melkoisesti. Tein niistä tähän valikoiman. Olen merkinnyt lauseitten jälkeen henkilöt, joiden suuhun kirjailija on ne pannut.

 

Täysin poikasena jouduin kohtaamaan naisten vapaussodan kauhut ja tulimyrskyt. Muistan katsoneeni mustan kolmion huumaavaan pimeyteen varmana siitä, että jos tuonne pääni työnnän, en enää valoon nouse. (Matti)

 

Tyhjässä asunnossa jossittelu syö ihmistä. (Matti)

 

Myönnän, ettei olisi pitänyt huutaa ja lyödä, mutta jos on kouluttanut itsensä mahdollisimman laajaan tunteiden ilmaisuun, ylilyönti väijyy nurkan takana. (Matti)

 

He taistelivat maan minulle, siihen heidän aikansa meni. Perinnöksi he antoivat yksisanaiset lauseet ja naisenpelon. (Matti)

 

He olivat vapauttaneet maan, naisen vapauttaminen ja kotirintaman huolto olivat jääneet minun sukupolvelleni. (Matti)

 

He palasivat rintamalta mieli palasina eivätkä voineet käsittää, miten kukaan sodan jälkeen syntynyt saattoi vakavissaan puhua ongelmista. (Matti)

 

Olin kokenut elämäni ainutlaatuiseksi, se oli virhe. (Matti)

 

Juoksiessaan ihminen unohtaa korkean verotuksen, heittelehtivät korot ja tunnistamattomaksi tahnaksi jauhautuneen poliittisen kentän. (Matti)

 

Helena ei tajunnut sitä, että mitä kauemmaksi hän minusta meni, sitä lähemmäksi minä tulin. (Matti)

 

Jos pää on täynnä, ei tiedä mitä siellä on. On karsittava. Aloitin siitä, mitä en halunnut. (Matti)

 

En halunnut modernia taloa, jossa arkkitehti oli toteuttanut itseään tietäen, ettei itse joudu koskaan siinä asumaan saati sitä siivoamaan. (Matti)

 

Kun päässä on vain yksi ajatus, tuntuu kodikkaalta. (Matti)

 

Kiinnostava yksityiskohta: Mäkinen oli aggressiivinen heti, vaikka oli ammatiltaan psykologi. Ihminen on pohjimmiltaan omistaja. (Matti)

 

Hiki, ruumiin lahja sielulle. (Matti)

 

On helpompi laihduttaa, jos ei vituta. (Välittäjä)

 

Joka kuukausi kuskataan pankille, Meritalle tai Nordealle vai mikä helvetti sen nimi tällä kertaa on, tuhansia markkoja, venytetään penniä niin ettei sitä enää kolikoksi tunnista ja sitten tulee joku kusemaan nurmikolle. (Ne)

 

Kerrostalossa naapureista ei tarvitse välittää, mutta omakotitalossa suuronnettomuus voi kurkkia sunnuntaiaamuna orapihlaja-aidan ylitse pihallesi. (Matti)

 

Jokaiselle suotakoon rauha yksityisasioissa, se on kerrostaloihmisen perusoikeus. (He)

 

Kunnalliset päättäjät, nouskaa bussiin ja tutustukaa autioon maahanne, josta väitetään puuttuvan tonttimaata. (Matti)

 

En kuivannut itseäni, kävelin alasti asunnossa, annoin veden tipahdella holtittomasti. Jätetyn oikeuksia. (Matti)

 

En kehdannut sanoa vastaan, semmosessa tilanteessa. Mutta sisimmässä ajattelen, että mitään taivasta ei ole. Eikä Jumalaa. Jos olisi, se olisi tullut meidän poikien avuksi niissä tykistökeskityksissä. Minä kerran sitä huusin, mutta mitään se ei vastannut, ja kaverin jalka lensi kaaressa minun päälle. Silloin minä tiesin, ettei ylhäällä ole ketään. (Veteraani)

 

Martta puhui viime aikoina hyvin lämpimästi siitä Jumalasta. Että se odottaa häntä siellä jossain, ottaa hänet vastaan kuin vanhan tutun. Minä kuuntelin sitä juttua, koska Martta sitä puhui. Muitten suista en kuuntele. (Veteraani)

 

Kun Martta ei ole täällä keskeyttämässä, menevät ajatuksetkin minne haluavat. (Veteraani)

 

Jos ei omassa kodissa saa huutaa niin missä. Vaikka sitten samasta asiasta neljäkymmentä vuotta. (Veteraani)

 

Lähestymiskielto. Huostaanotto. Tapaamisoikeus. Yhteishuoltajuus. Turvakoti. Vanhat rintamamiehet eivät tienneet näistä termeistä mitään, he olivat lukeneet aivan toisenlaista sanakirjaa. Eturintama. Tykistökeskitys. Rintamalinja. Rauhanehdot. Jälleenrakennus. (Matti)

 

Ehdotin Merjalle, että paistaisimme kabanossit. Se pysyi mykkänä. Jos on mykkä lakeudella, se ei näytä miltään. Pienessä keittiössä se on valtava kannanotto. (Välittäjä)

 

Yhdistä järki ja tunne. Väärin. Yhdistä tunne ja järki. (Välittäjä)

 

Menin paljosta puheesta sekasin. Martan kanssa tottu siihen, että aamupäivällä sana kaksi, iltapäivällä toiset mokomat, sillä pärjäsi iltauutisille asti, mutta tämä nuori mies räpätti kolmen päivän tarpeet. (Veteraani)

 

Ei synny luotettavaa kuvaa miehestä, joka ei paikallaan pysy tupakan mittaista hetkeä. (Veteraani)

 

Tosiasioita minä jaksan kuunnella. (Veteraani)

 

Myöhemmin Martta, vähän Jumalan hupsu kun oli, halusi pihaan tsasounan, mutta en kehdannut. Sanoin Martalle, että kyllä Jumala kuulee, vaikka me ei sille omaa tupaa laitetakaan. (Veteraani)

 

Nuorilla on tämä, että pitää saada heti ja hengästymättä. (Veteraani)

 

Päin seinää pitää juosta, mutta naarmuakaan ei saa tulla. (Veteraani)

 

Minua säälitti, enkä minä pidä siitä tunteesta. (Veteraani)

 

Aloin miettiä koko tätä elämää, eikä siitä koskaan hyvää seuraa. (Helena)

 

Se voi tehdä mitä hyvänsä koska tahansa, koska se ei ole tehnyt sitä mitä haluaa tarpeeksi ajoissa. (Poliisi)

 

Valmis olen kun raaka olen. (Matti)

 

Se näytti aivan tavalliselta mieheltä. Ei hulluutta enää erota. Se tekee maailmasta vaikean. (Ne)

 

Keittiö, olohuone ja makuuhuone alhaalla, ylhäällä harjakaton alla kaksi pientä makuuhuonetta niille, jotka sikisivät pyhästä puutteesta. Puolitoista kerrosta ja harjakatto niille, joille taivas oli ollut tulimeri. (Matti)

 

Unohtakaa järki, tuo orastavan markkinatalouden jäänne. (Välittäjä)

 

Kaikilla on mielipiteitä. Martalla oli yksi. Sillä se tuli toimeen 74 vuotta. Se oli sitä mieltä, että jos miehen antaa olla rauhassa kolme tuntia päivässä, mies pysyy latingissa. (Veteraani)

 

Kun keskiluokkaiselta ihmiseltä menee tolkku, siitä tulee mulkku. (Poliisi)

 

Minä olen omassa maassa ulkomailla. Sitä maata, jossa pojan ikäisenä elin, ei enää ole. (Veteraani)

 

Koko markkinatalous on vain peitenimi pakkotyölle ja minut on valettu betoniin keskellä kuumaa pihaa puhumaan, puhumaan ja puhumaan. Niin kauan, että puhe muuttuu rahaksi, toive taseeksi, unelma nimeksi paperiin. (Välittäjä)

 

Viha on turvallista, se piirtää rajat. (Helena)

 

Rakkaus on turvatonta, se häivyttää rajat. (Helena)

 

My my, hey hey, rock'n' roll is here to stay. It's better to burn out than to fade away. Mitä hyötyä minulle on tässä tilanteessa lauseesta, joka kannustaa palamaan poroksi? Tumppaan Neil Youngin samaan kompostiin Johnny Rottenin ja Mick Jaggerin kanssa ja lähden kävelemään kohti taloa. (Matti)

 

RAIMO KOIVISTOINEN