siljo.jpg


Juhani Siljo (1888-1918) on ollut suomalaisten aforistien käytetyimpiä esikuvia kuolemastaan asti. Hänen viitoittamaansa yksinäisen tahtoihmisen viivasuoraa ylös ja silmänkantamattomaan tulevaisuuteen johtavaa latua ovat monet umpihankihiihtäjät lähteneet seuraamaan. "Ilmaista vähillä sanoilla paljon on hänen lauseittensa johtomotiivi". Siljo on myös nuorimpia aforistejamme. Seuraavassa valikoima "tunnuslauseita" postuumisti 1919 ilmestyneestä kokoelmasta Selvään veteen. Osa niistä on kanonisoituina tuttuja kaikille, osa taas kuvaa tekijänsä arvoja ja ajatuksia.

On kunniallisempaa, että mies kasvaa kuolemansa jälkeen, kuin että hän etukäteen elää sen suuruutensa varoin, jota ei tule.

Olen elänyt kuoleman uhalla. Voin kuolla elämän uhalla.

Korkein  suvaitsevaisuus on halveksuntaa.

Minulla on yksi intohimo: suora viiva.

Aforismi = uusaikainen, mieskohtaiseen, salattuun tuntoon pohjautuva sananlasku, jossa ajatus tekee pienen, mutta tiukan solmun.

Ennen puoli elämää kokonaisesti kuin koko elämä puolinaisesti! – jokaisen 20-vuotiaan tunnus.

Suuret miehet elättävät tuhansia ihmisiä. Mietiskelijöille he antavat ajatuksenruokaa, ja yliopistoihmisille väitöskirjanaiheita.

Vain pragmaattinen totuus on hyvä. Eikä pragmaattista valhettakaan sovi aivan hylkiä.

Puhdas sydän ei lepy koskaan.

Sukupuolikysymykseen on vastaukseni: halveksin miestä, epäilen naista.

Miehen tehtävä on hävittää ja luoda, ja nauttia siitä, - mutta ei nautiskella.

Jos suomalaisessa joskus on ylpeyttä, on sekin passiivista: kieltäytymistä.

Sanomalehtimies – ammattivalehtelija.

Ainoa pahe: heikkous.

"Virattomuudessa" ihminen kypsyy viisauteensa. – Eiköhän Salomostakin vain ylellinen ajanviete, oleilu ja toimettomuus hautonut esiin hänen karmaisevaa ja humoristista sananlaskurunouttaan.

Maineen kuolemattomuus:

   Jos joku haluaa kuolemani jälkeen muistella minun nimeäni, niin se olkoon hänen ilonsa. Minun autuuteni on silloin levätä kammiossani.

AV