951-0-31458-7

Juhani Mäkelän kirjan Ajatus ilmassa – aforismeja ja viisasteluja (2006, WSOY) alaotsikko kertoo kaiken. Ajatelmapoliisin ei auta sakottaa väärään kirjaan pysäköidyistä lauseista: tekijä tunnustaa esipuheessa, että aforismien seassa on sukkeluuksia, huulia, herjoja. Tyyli on siis tuttua Mäkelän ensimmäisestä aforismikokoelmasta Viisasteluja arkeen ja juhlaan (2002). <?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

Mäkelän kokoelmat löytää kirjastosta pikemminkin kaunokirjallisuuden kuin filosofian hyllystä. Niitä ei uskalla suositella vakavan aforistiikan ystäville, sillä pakinoitsijana ja sanoilla leikkijänä Mäkelä kuorruttaa aforisminsakin huumorilla. Hyödyntämällä tuttuja sanontoja hän piruilee elämänviisauksille ja kääntää itsestäänselvyydet ylösalaisin. Kokoelma on pullollaan samojen teemojen ja sananparsien muunnelmia, vuoroin hyväntahtoisia tölväisyjä, vuoroin häijyjä ajatuksia Mark Twainin ja George Bernard Shaw'n hengessä – osumia ja huteja, oivalluksia uusista kulmista ja vanhojen ajatusten kierrätystä.

 

Kulmapubin pöydän äärestä näkee koko ympäröivän maailman, joten sieltä on hyvä antaa neuvoja ihmiskunnalle.

 

Näiden ihmisten menneisyys oli pelkkää kurjuutta, samoin on nykyisyys. Onneksi heillä ei ole tulevaisuutta.

 

Matkailuvihje: on turha lähettää eri tutuille erilaisia maisemakortteja. Eivät ihmiset kokoonnu vertailemaan saamiaan postikortteja.

 

Elämänmenon tarkkailu on on tuttua Mäkelän pakinoista ja vanhoista tv-esiintymisistä. Hän havainnoi yhteiskunnan rakennelmia, politiikkaa, julkisuudenkipeyttä, uskontoja, parisuhteita, vanhenemista sekä ihmisten ajattelemattomuutta, teennäisyyttä, turhamaisuutta, omahyväisyyttä ja raadollisuutta. Mäkelä nauraa niille, jotka ottavat itsensä liian vakavasti. Itseironisesti hän nauraa myös itselleen – ja opettaa siten meitäkin nauramaan itsellemme.

 

Luettuani kokoelman pariin kertaan aloin kaivata vakavampia aforismeja, mutta toisten maailmoja syleilevät syväpohdinnat alkoivatkin naurattaa eikä lukemisesta tullut mitään. Vakavat ajatelmat tuntuivat jäävän puolitiehen; jäin kaipaamaan, että Mäkelä kääntäisi ne ympäri ja nauraisi päälle. Kuka lopulta ajatteleekaan pidemmälle.

 

Kaikki olivat tyytyväisiä ratkaisuun, paitsi kaikkien omatunnot.

 

Jospa kaikki johtuukin siitä, että Jumala ei pidä nöyristelystä.

 

Räkänokastakin mies tulee, vaan ei tyhjännaurajasta. Hänestä tulee pakinoitsija.

 

Pakinoitsijat Olli, Nenä, Origo ja Bisquit ovat myös kirjoittaneet aforismeja. 2000-luvulla joukkoa ovat kasvattaneet Alivaltiosihteeri ja Martti Vasamaa sekä tietysti Mäkelä. Pakinoitsijoiden aforismeja kutsutaan usein parodioiksi, ja he ovat joutuneet puolustelemaan, että niitä ei pidä ottaa vakavasti. Mäkelä erottuu muista aforismiensa valtaisalla määrällä: molemmissa kokoelmissa on 700 lausetta. Viisastelu kuvaa hänen tyyliään erinomaisesti. Miksi aforismikokoelman edes pitäisi olla "puhdas" viisasteluista? Kummat nauravat lopulta parhaiten: "huumoriaforistit" vai heidän vakavasti otettavat eli itsensä ja toisensa vakavasti ottavat virkaveljensä?

 

Mäkelän aforismit ovat aasinsiltoja vitseihin ja päinvastoin. Viisas lukee kokoelman luokittelematta, mutta toinen alkaa pohtia, mikä lause on aforismi ja mikä viisastelu. Aforismi ajatteluttaa ja vitsi naurattaa, mutta määritelmän mukaan vitsissä on myös hämmästys ja oivallus, joten sekin pistää ajattelemaan. Olisiko hieno ero siinä, että vitsin ja aforismin kärki, huipentuma saavutetaan eri aikaan. Toimiva vitsi naurattaa heti, kun taas aforismi vaatii aikaa, saa pohtimaan. Vitsejä lauotaan usein sarjatulella, jolloin jokaisen ei tarvitse osua; aforismi yrittää upottaa vähemmillä laukauksilla. Vitsejä pidetään myös kertakäyttöisinä, kun taas aforismeilta vaaditaan kestävyyttä.

 

On kurjaa olla yksin oikeassa. Mukavampaa on olla porukalla väärässä.

 

Hän ei paljon matkustele, paitsi että kiertää joka vuosi auringon.

 

Historia toistaa itseään. Kirotut uusinnat.

 

Saako aforismi olla hauska? Toisten mielestä elämä on vakava asia ja naura(tta)jia on liikaa. Jos hauskuus sallitaan, voiko hauska aforismi olla samalla ajatuksellisesti painokas, siis kevyt mutta syvällinen? Mäkelän naurattavien lauseiden takaa paljastuu välistä viiltäviä, vakaviakin oivalluksia yhteiskunnan tilasta, ihmisten arvoista, elämän tarkoituksesta.

 

Keveydestä vihjaavat kokoelman nimi Ajatus ilmassa sekä kannen piirroskuva, jossa Mäkelä lentää sateenvarjolla tuulen mukana. Leikkisyys ja sukkeluus liitetään keveyteen, mutta kevyt-raskas ja pinnallinen-syvällinen ovat eri akseleita. Kevyt ei ole aina pinnallista eikä raskas(soutuinen) syvällistä. Kevyt kokoelma on lääke painaviin huoliin.

 

Köyhät nousivat barrikadeille ja vaativat oikeuksia. Rikkaat nousivat barrikadeille ja vaativat etuoikeuksia.

 

Ei aika riennä, vain me riennämme.

 

Vihdoin hän sai vastauksen kiihkeisiin rukouksiinsa: "Osoite tuntematon."

 

Mäkelä lienee 2000-luvun tuotteliain kotimainen aforisti julkaistuaan neljässä vuodessa lähes 1500 aforismia. Samasta puusta veistettyjä lauseita on paljon, mutta ne on ripoteltu sinne tänne, jotta toisto ei puuduta. Muutamat lauseet muistuttavat tunnettuja ajatuksia, mutta ei pidä vaatia tiukkaa omaperäisyyttä noin laajalta kokoelmalta. Mäkelän runsaudensarven lauseet toimivat parhaiten pieninä annoksina, esimerkiksi illanistujaisten ryydittäjinä.

 

En ihmettelisi, jos kokoelmaa myydään yhtä paljon kuin tänä vuonna ilmestyviä kaikkia vakavia aforismikokoelmia yhteensä. Satunnaiselle lukijalle aforismista ehkä tuleekin ensimmäisenä mieleen juuri Mäkelän viisastelut. Niille voi ennustaa pitkää ikää: ne kulkevat helposti suusta suuhun, vessan seinästä toiseen. Turha on kriitikon kitistä, koska lopulta lukija päättää, ostaako vuoden suurimman ja hauskimman aforismikokoelman vai jonkin niistä pienistä ja vakavista.

 

Kulttuurin köyhtyminen: yhä harvemmin näkee kirjoituksia yleisten käymälöiden seinillä.

 

Kirjailija kuoli, mutta hänen kirjansa jäivät elämään. Ne kierrätettiin ja niistä tuli uusiopaperia.

 

Mitä kauemmin ihminen elää, sitä lyhyempi aika hänelle jää ikuisuuteen.

 

EINO VASTARANTA