Aforistikkonakin tunnettu toimittaja Eero Silvasti on kuollut 73-vuotiaana sairastettuaan pitkään syöpää. Hän teki pitkän uran televisiojournalistina, kolumnistina ja keskustelijana. Vuonna 1989 hän julkaisi aforismikokoelman Lyhyttä puhetta. <?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 

"Silvasti oli monipuolisuusihme, joka hallitsi kaikki journalismin lajit. Hän hallitsi niin historian kuin nykypäivän. Välillä tuli ihmeteltyä suu auki, että miten ukko osasi kaiken. Tämä on suuri murheviesti meille kaikille, jotka hänet tunsimme.", muistelee Silvastia Ylen ajankohtaisohjelmien päällikkö Jyrki Richt (IS 23.3.06)

 

 

Aforismeja teoksesta Lyhyttä puhetta:

 

Kun puu vanhenee, juuret paljastuvat.

 

Usko järkeen on jo mennyt, luottamus valistukseen horjuu, vain lapsenuskoinen nojaa tieteelliseen edistykseen, muut kaikki miekkaan tai markkaan. Senkaltaisten on valtakunta, ei tulevaisuutta.

 

Kenen silmä on sokea, kun tyrmän ovi näyttää vapauden ukselta?

 

Antoisa kapitalismi pyyhkäisi historiasta sosialismin motiivin. Veren ja lipun puna tarttui tiilitalon seinään.

 

Aseet kovenee, puheet pehmenee, rauhanmarssi lyhenee.

 

Kun maa vaurastuu, monet kärsivät. Sitä sanotaan rakennemuutokseksi.

 

Kun valta-asema on kyllin korkea, näköyhteys alhaalle katkeaa.

 

Historian pyörää pyörittää etu. Järki voitelee sen laakerit. Moraalin hiekka kuumentaa, ei pysäytä.

 

Kauhistele, väheksy, pilkkaa Pentti Linkolan ajattelua. Mutta millä kumoat tosiseikat, miten väistät todennäköisen kehityskulun? Ei valheen silta kanna katastrofin kuilun yli.

 

Kestävä kasvu? Rajaton, iankaikkinen? Eli kuinka korkean rakennuksen voi pystyttää uskon varaan – taivaisiin asti? Jo keskiajalla korkeimmat katedraalit luhistuivat.

 

Jos kansalainen ei tiedä kylliksi ydinvoimalatekniikasta ollakseen armollinen päätäntään, tietääkö ydinvoiman ylipappi kylliksi kansalaisesta päättääkseen hänen osastaan?

 

Hämmästyttää, ihastuttaa, vihastuttaa. Se on taiteen tehtävä, jota mustasukkainen journalismi tavoittelee, keinoja kaihtamatta.

 

Sattuma on pienen kansakunnan Kohtalotar ja toivo. Kun kansakunta luottaa sattumaan, se nojaa tuuleen. Tuuleen voi nojata vain, kun tuuli käy.

Eero Silvasti