p002206l.gif

Toivo Laakso on Jyväskylässä asuva kirjailija. Laakso on julkaissut muun muassa parisenkymmentä runokokoelmaa. Hänen kokoelmaansa Kuin ensi kesä (2005) sisältyy laaja aforistinen osuus nimeltä Vetäisyjä, josta on näytteitä alla. Laakson aforismeja – tai aforistisia runoja – on julkaistu myös muun muassa Parnassossa.<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 

Käymme pahankuristen lasten kaltaisiksi, jos meitä ei huomata. Sama tulos, jos huomataan kaiken aikaa.

 

Kuoltuaan hän muuttui valokuvaksi jota hänestä ei otettu.

 

Sen mitä kuolema ei voi korjata korjaa elämä.

 

Kaikki mikä on totta on rajallista, ja siksi valheellista.

 

Myös elämän koulusta voi lintsata.

 

Valo ei lepää koskaan, pimeys aina.

 

Älkää hyvät ihmiset unohtako hyvyyttänne.

 

Huonoa omaatuntoa yrittää muovata itsetunnoksi.

 

Hyvä ja paha saivat toisensa. Syntyi olemisen avaruus.

 

Sinä epäonnen kolhima, taasko arpaan luotat?

 

Jälkipolvi on tuomioistuin. Itsensä armahtava.

 

Keitä nuo kaikki toiset ovat?

 

Luoja ei luovu ideoistaan, Saatana saaliistaan.

 

Välimatka sinuun pitenee, mutta aika on pyöreä.

 

Kahta puuttuu, tyhjä ja täysi.

 

Näin elopaino etsii tasapainoa.

 

Huomiset lähestyvät yhä nopeammin.

 

Se mikä näkyy on lavastusta, muuta älä mieti.

 

Auringon on noustava, että näkisimme unta.

 

Köyhyys on kuin liian pienet siivet.

 

Kiire tekee ajan olevaksi.

 

Eikä tyhjyyttä ole, eri tiheyksiä kyllä.

 

Ei nimeään muista eikä uutta huoli, mummo.

 

Pronssi ei tahdo ruostua,

raudan on se tehtävä.

 

On luvattu että saan kantaa kivillä täytettyä reppua

niin kauas kuin jaksan kantaa.

Toivo Laakso