Vuoden 2013 Samuli Paronen -palkinnon saa Hilja Mörsäri ansioistaan aforistiikan alalla.

Palkinnon perustelut

Hilja Mörsäri on vuosikymmenten ajan vaikuttanut suomalaisen aforistiikan kehitykseen. Hän on toiminut aforistiikan alalla monissa rooleissa muun muassa opettajana, luennoitsijana, kriitikkona ja esseistinä, toimittanut useita artikkelikokoelmia ja kaunokirjallisia antologioita ja ollut tekemässä lukuisia kirjallisuuden ja kirjoittamisen oppi- ja harjoituskirjoja.

Työ on usein ollut hiljaista vaikuttamista: Mörsäri tunnetaan huoltapitävänä ateljeekriitikkona ja aloittelevien kirjailijoiden opastajana. Hänen elämäntyönsä suomalaisen kirjallisuuden hyväksi on huomattava. Mörsärin oma kaunokirjallinen tuotanto sisältää neljä runoteosta ja kaksi aforismikokoelmaa. Viimeisimmällä, palkitulla aforismiteoksellaan Siitä voi kulkea (2012) Mörsäri osoittaa olevansa aforistiikkamme terävimmällä huipulla.

Mörsäri on rohkeasti korostanut aforismin erityisyyttä taiteen muotona. Hänen omia aforismejaan luonnehtii rehellisyys ja paljaus, tinkimättömästi omaan ajatteluun perustuva taiteellinen linja. Mörsärin aforismeissa elämänkokemuksen voima yhdistyy syvälliseen, pakottomaan viisauteen. Hän on kritisoinut muun muassa toisinajattelijoiden valtavirtaa, uskaltaen olla ilmaisussaan myös röyhkeän ylätyylinen.

Hilja Mörsäri

Hilja Mörsäri (s.1932 Karunki) on kirjailija ja kirjallisuusvaikuttaja sekä eläkkeellä oleva äidinkielen ja kirjallisuuden opettaja. Hän on kotoisin Tornionjokilaaksosta ja asunut Hämeenlinnassa vuodesta 1968.

Mörsärin kaunokirjallista tuotantoa ovat runoteokset Kolme vuodenaikaa (Gummerus, 1958), Unohtaa toisin, toisin muistaa (omakustanne, 1992), Menneet meissä - I minnet (ruotsinnokset Bo Carpelan, Suomen kulttuuriperinnön säätiö 2001) ja Elämän vaihtuva valo (Hilja Mörsärin runoja Sirkka-Liisa Tiihosen ja Sinikka Hautamäen taidekuviin, 2006) sekä aforismikokoelmat Päivien ja unten kirjasta (Karisto, 2000) ja Siitä voi kulkea (Tampereen aforismiyhdistys, 2012). Mörsärin aforismeja on julkaistu myös useissa lehdissä ja antologioissa.

Vuonna 2006 Mörsäri sai WSOY:n tunnustuspalkinnon ja vuonna 2008 Suomen messusäätiön Rakkaudesta kirjaan -palkinnon. Hänen aforismiteoksensa Siitä voi kulkea valittiin vuoden 2012 aforismikirjaksi. Vuonna 2013 Mörsärille myönnettiin Suomen Kirjailijayhdistysten neuvottelukunnan Suunta-palkinto.

Samuli Paronen -palkinto
 
Samuli Paronen -palkinto myönnetään ansioista aforistiikan alalla. Palkinto on jaettu vuodesta 2006. Vuoteen 2010 asti palkinto jaettiin vuosittain, sitten palkinto muuttui kolmen vuoden välein myönnettäväksi. Palkinnon jakaa Suomen aforismiyhdistys, saajan päättää yhdistyksen hallitus. Palkinto on nimetty kirjailija Samuli Parosen (1917–1974) mukaan, jonka aforismikokoelmaa Maailma on sana (1974) pidetään suomalaisen aforistiikan huippuihin kuuluvana. Palkinnon julkistamispäivä 23. toukokuuta on Samuli Parosen syntymäpäivä.
 
Palkintoesine on seppä Upi Anttilan raudasta takoma avain. Palkittu saa myös kunniakirjan.
 
Samuli Paronen -palkinnon ovat aiemmin saaneet Helena Anhava (2006), Mirkka Rekola (2007), Paavo Haavikko (2008), Markku Envall (2009) ja Arto Seppälä (2010).

Hilja Mörsärin aforismeja

Tiedostamaton ei pidä tiedotustilaisuuksia. Uniin ei voi sijoittaa, runotuloa ei voi budjetoida.

Valitseeko mitään se, joka osaa elää vain toisin?

Riisutuin tila: pukea ylleen käskijän määräämät vaatteet.

Kulkeminen eri suuntiin. Ylhäällä samat tähdet ja yhteinen pimeys.

"Minä tarvitsen sinua." Mikä tunnustus! Rakkaustarvike.

Vähän sanoja, tilaa oleilla.

Kirjoittaminen on aina marginaaliin kirjoittamista.

Epäile tarjoutuvaa opettajaa. Opettajasi sinun on löydettävä itse.

Yksilöllisyyden nimissä yhä useampi syöstään yhteiseen kuiluun.

Juuri menetetty on enemmän olemassa kuin silloin kun se vielä oli.

Viisastuminen – paluuta ja luopumista.

”Tule sellaisena kuin olet.” Me muovaamme sinut.

Outojen ajatusten perillinen – entä ne tutut, joita vasten vieraitasi katsot?

Tulisuus, kipu, lausumaton huuto, puoleensa vetävä tyhjyys, olemisen pysyvin keskus.

Valokuva: Virpi Alanen