Riitta Korhonen on Espoon Suvikummussa asuva tekniikan tohtori. Luonto ja ihmisen elinehdot, ilmastonmuutos ja ihmisen vaikeus elää ihmisiksi mietityttävät häntä. Aforistiset runot ja aforismit antavat kiintopisteitä pohdinnalle.

 
 
 
Vain kaksi
       välkkyvää ikkunaa
ja hiilen jälki taivaalla.
 
Alakulo lämmittää taloani.
 
 
 
Odotan sinua
        lupasit tulla
kukkivana keväänäni.
 
Kirsikkapuuni ikävöi
      sen katse himmenee
valkeat silmät
      muuttuvat punaisiksi
odottaessani.
 
 
 
Puut
     pitelivät lehdistään
elämänhallinnan syksyssä.
 
Viimeisenkin
         lehden pudottua tuli
                 tilaa.
 
 
 
Kuu, pimeä kivi. Tuntee yksinäisen kotipolun.
 
Aika ei kulje, se on valo aikojen aamusta.
 
Lähelläsi avaruus, tähdet kaukaiset. Sinussa katsovat vuosimiljoonat.
 
Meitä kantavat heikkojen avunhuudot.
 
Pieni tila lahjoitti avaruuden. Tien alku jo toi kaiken.
 
Kun ei aio pelata, ei tarvitse pelätä.
 
Jäljittelijät korjaavat sadon. Uuden kylväjät eivät ehdi.
 
Ajattelu on kapea halkeama ajan muurissa.
 
Kiire juhlii. Pää ja sydän matkoilla.
 
Tavallinen on taivaallista.
 
Ilonaiheet mittaavat pimeyden.
 
Kirjaimen korkuinen väylä. Ilon alkupiste.
 
Koivunsiemen asfaltilla, kasvunmittaajat vierellä, taivaissaan.
 
Maailman paras tuhoaa Maan parhaan.
 
Jäävuoret sulavat, sydämet eivät.
 
Hiilen jälki jää, kaikki kirjoitetaan.
 
Meren toivo: vielä jäädyn vahvaksi.
 
Jää, ystävä, jää. Kirkkaus varjele meitä.
 
 
Riitta Korhonen
 
 
Valokuvassa Riitta Korhonen Suvikummun juurella, kuvannut Laura Riuttanen.