Olen iloinen voidessani esitellä Kari Pekka Rosenholmin (s. 1950) kirjat MIEHEN MIELTÄ (2001), MIELEN LIIKKEITÄ (2006), MIELEN MATKOJA (2009) sekä TYÖELÄMÄN RISTIT JA RASTIT (2011).

Rosenholm on hallintotieteiden maisteri. Hän on myös MJD, eli hän on suorittanut Markkinointi-instituutissa Diploma in Marketing Management, MJD- tutkinnon. Hän työskentelee VR Yhtymä Oy:n lähiliikennejohtajana. Hänellä on pitkä kokemus esimiehenä vaativissa tehtävissä, joissa kiitosta tulee harvemmin mutta moitetta sitäkin herkemmin. Ihmiset ovat aina tyytymättömiä junaliikenteen täsmällisyyteen.

Rosenholm nimittää mietteitään aforismeiksi tai mietelmiksi. Viimeisimmässä kirjassaan hän puhuu kirjoistaan mietelmäkirjoina. Minäkin puhun tässä jutussa mietelmistä.

MIELEN MATKOJA -teokseen sisältyy mietelmä, joka todella pysäytti miettimään: ”Mitä sanovat ne ihmiset mielentilastani, jotka eivät minua koskaan ole henkilökohtaisesti tunteneet?” Totesin, että olen yksi näistä ihmisistä. Sitten lohduttauduin sillä, ettei tarkoitukseni ole tutkia Rosenholmin mielentilaa vaan kertoa hänen mietelmistään. Kun me luemme jotakin kirjaa, emme yleensä tunne sen tekijää henkilökohtaisesti. Päädyin siihen, että tämä tilanne onkin kannaltani ihan hyvä.

Rosenholm käsittelee asioita hyvin intiimisti, ikään kuin myrskyn silmässä seisten, eikä vähimmässäkään määrin viileänä ulkopuolisena tarkkailijana. Hän ei säästä ketään eikä varsinkaan itseään ruoskiessaan nykyistä elämänmenoa. Hän on luennoinut ja kirjoittanut artikkeleita esimiestyöstä lukuisilla foorumeilla. Uskon hänen rohkeutensa tarttua kipeisiin asioihin johtuvan oman persoonallisuuden lisäksi muun muassa siitä, että johtamiskoulutuksessa pitää osata kyseenalaistaa asioita.

Rosenholm lukee paljon ja sen huomaa näistä teoksista. Niistä tulevat vastaan muun muassa Aristoteles, Platon, Paavali, Luther, Marx, Lec, Anthony de Mello ja Ruth Benedikt. Erno Paasilinnaa hän on erityisesti muistanut MIELEN MATKOJA -teoksen esipuheessa, jossa hän kysyy ”Mistä minulle sanat” ja pohtii Paasilinnan mietelmää: On tämäkin ammatti: syödä omia sanojaan. Muutenkin minulle tulivat Erno Paasilinnan terävät viillot mieleen Rosenholmia lukiessani. Hänen mietelmiensä laatu vaihtelee, mutta parhaimmillaan ne ovat tiiviitä latauksia ja täyttävät erinomaisesti hyvän aforismin tunnusmerkit.

MIEHEN MIELTÄ -teoksen takakannessa sanotaan, että miehen mielen pysähtyessä vaikkapa konkurssiin, infarktiin tai avioeroon, valtaa miehen mielen ahdistus. Miehen puhumattomuus ja ihmeellinen syyllisyyden tunne seuraa ja jäytää. Kirjan mietelmät on jaettu aihepiireittäin kymmeneen lukuun: Johtaminen ja työ, Aika ja matka, Terveys, Epätoivo ja toivo, Itsetunto, Syyllisyys, Viha ja rakkaus, Yksinäisyys, Usko ja luulo sekä Ajatuksia.

MIELEN LIIKKEITÄ -teoksen alussa Rosenholm valottaa lukijalle kirjoittamisensa motiiveja mielenkiintoisesti:

”Meillä on kotonamme japanilaisen 1400-luvun runoilijan Ikkyun runo Tuomas Anhavan suomentamana ja S. Polameren piirtämänä tauluna eteisemme seinällä. Olen lukenut ja katsonut sen runon satoja kertoja. Siinä Ikkyu kirjoittaa:

Kirjoittaa jotain.

Jättää jälkeensä. Unta!

Ja herättyään

sitä tajuaa, ettei

edes lukijaa ole.

Se on tuntunut surulliselta. Ettei edes lukijaa ole. Luettuani sen runon yhä uudestaan ja uudestaan olen vihdoin löytänyt siitä suunnattoman ilon. Kirjoittaja on ollut olemassa.

Kirjoitan itsekseni huomatakseni, mitä ajattelen. Jos oikein hyvin sattuu, ajatukseni virittävät myös lukijaa. Lukija kenties löytää itselleen satoja kertoja luettavan ajatelman, jota pohdiskella tai vaikkapa kääntää päälaelleen.

Ensimmäisen kirjani Miehen mieltä kirjoitin osittain itselleni vastapainoksi yhä raskaammaksi käyvälle työelämälle. En uskonut silloinkaan, että elämä olisi vain työ tai ammatti. Nyt viisi vuotta myöhemmin uskoni on vain vahvistunut. Syvälle juurrutettu velvollisuudentunne on tarttunut ikäpolveni ihmisiin korostetusti työelämän sektorille. Sille sektorille on aina jostain sitä aikaa pystynyt ottamaan, varastamaan perheeltä, ystäviltä ja hyviltä harrastuksilta. Säälittävää se on siksi, koska useimmiten sen huomaa liian myöhään.

Tämän kirjan myötä on myös vahvistunut käsitykseni siitä, että ajatukset ovat kääpiöitä ja vasta teot ovat jättiläisiä.

Jätin jälkeni Vantaalla kesän korvalla 2006

Kari Pekka Rosenholm”

MIELEN LIIKKEITÄ jakaantuu kuuteen lukuun: Työ, Omatunto ja moraali, Elämän tarkoitus, Rakkaus, Mieleen tulleita ja Kysymyksiä. Rosenholm on julistaja, mutta hän esittää usein pohdintansa myös kysymyksen muodossa.

MIELEN MATKOJA -teoksen aluksi Rosenholm valistaa lukijaa kertomalla, että hän on kirjassaan yrittänyt yhdistää sanoja eletyn, koetun, luetun, alitajunnan ja unien matkoihin. Kirja sisältää viisi lukua: Johtamiseen ja työelämään, Uskontoon ja luuloon, Vapauteen, Omiin ajatuksiin ja Kysymyksiin.

Tässä kirjassa saavat uskonnolliset pohdiskelut merkittävän osan. Näkee, että Rosenholm on raamattunsa lukenut ja jäänyt pohtimaan tarkemmin monia kysymyksiä niin kuin tekee moni muukin samassa tilanteessa. Hän tukeutuu voimakkaasti uskoon Jumalaan. Eräissä mietelmissä hän kuitenkin haluaa voimakkaasti ottaa asiat omiin käsiinsä. Koin tässä ristiriitaisuutta, mutta en tiedä olenko oikeassa. Eniten minua kuitenkin puhuttelevat mietelmät, jotka ovat tästä konkreettisesta maailmasta.

TYÖELÄMÄN RISTIT JA RASTIT keskittyy nimensä mukaisesti työelämän asioihin. Se jakaantuu neljään lukuun: Johtaminen, Arvot, Organisaatio ja Työelämä. Se sisältää osittain samaa aineistoa kuin Rosenholmin aikaisemmat kirjat. Se lienee ymmärrettävää, koska Rosenholm on halunnut sijoittaa tähän kirjaan mahdollisimman painavaa tekstiä yhdestä elämänsä alueesta. Kirjaa lukiessa tuli mieleen, että moni ajatus on saattanut siirtyä siihen suoraan Rosenholmin luentoaineistoista. Se vaikuttaa suorastaan johtamistaidon oppikirjalta. Se ei sinänsä ole huono asia, mutta aforistisuuden kannalta se on pieni heikennys.

Olen valinnut näistä kirjoista näytteitä painottaen niiden asiasisällön painavuutta ja aforistista muotoilua.

MIEHEN MIELTÄ:

Ihminen juoksee oravanpyörässä. Mutta vain paljon suuremmilla aivoilla kuin orava.

Johtajan pitäisi tietää mitä johtaa. Ettei sitten tarvitsisi delegoida huonoa tulosta.

Johtaja toteaa, ettei hän halua luopua demokratiasta. Vain yt-menettelystä ja ay-edustuksellisuudesta.

Esimieheni kielsi minua kiittämästä henkilökuntaa vielä. Saattaa kiitos nimittäin olla tuudittavaa.

Johtaminen on vakava asia. Usein kuolemanvakava.

Ei kukaan uskonut, että hän olisi niin pitkälle elämässään päässyt. Pois.

Sekasorto on organisoitu aina hyvin.

Yhtiö on niin suuri, että ihmisistäkin on tullut nuppilukuja. Ihmisiä onkin vaikeampi johtaa.

Kuinka vaikeaa onkaan määritellä omia onnellisuuksiaan. Silloin, kun ne sinulla vielä ovat.

Konttasin niin lujaa, että melkein kävelin. Kävelin niin lujaa, että melkein juoksin. Juoksin niin lujaa, että melkein lensin. Lensin niin lujaa, että konttasin.

Niin kauan kuin minussa asuu lapsi, minulla on mahdollisuus ainakin kahteensataan nauruun päivässä.

Älä kanna turhia murheita, sanotaan. Vaan on vaikea tietää etukäteen huolia turhiksi.

Minulla on ollut infarkti. Hyvä tekosyy moneen.

Kyllä kompassi suunnan näyttää. Kun vain tietäisi mihin mennä.

Kun on niin loppu, että on ihan tyhjä, on alettava ladata unelmia tai asetta.

Karatessani avasin häkkini oven pimeyteen.

Olen yrittänyt vuodattaa kuppiani yli. Vain saadakseni siihen raikasta vettä.

Minä puhuttelin häntä. Vaikea päätellä olinko subjekti vai objekti.

Paha on mennä aidasta yli sen matalimmasta kohdasta, jos ja kun sitä aitaa ei oikeasti ole edes olemassa.

Mitä sinulle kuuluu? Ja aina minä vastaan, kiitos hyvää. Ovat sanat näköjään ruvenneet elämään omaa elämäänsä.

Outo havainto. Isossa porukassa kuningas. Pienemmässä vielä sentään prinssi. Ja kahdestaan, kerjäläinen.

Onneksi heitit minua, vaikkakin kivellä. Olin siis tarpeellinen.

Lohi painoi tasan viisi kiloa, taimen 2.5 ja nieriät yhteensä kilon. Mitä siinä enää painaa yhteinen viikonloppu perheen kanssa?

Näytä minulle sivistynyt avioero, niin minä näytän sinulle kahdeksannen ihmeen.

Hän tappaa vain katseelleen ja sanoillaan. Ei häntä voi sanoa murhaajaksi. Eikö?

Usein sanotaan, että tee työsi niin hyvin kuin osaat ja se riittää. Minä rakastan niin hyvin kuin osaan, mutta se ei tunnu riittävän.

En ymmärtänyt paljoakaan siitä. Vierasta kieltä. Rakkaus.

Koputit ovelleni ja sanoit: tule ulos. Panin vielä varmuusketjunkin kiinni.

Ei ollut senkään hyvä olla yksin. Sen toisen siitä pariairokaksikosta.

Mieluummin minä tässä itseni avaan kuin patologin pöydällä.

Koko elämä häkissä. Nyt häkin seinistä on jo tullut omiani.

Olen päässyt viinasta eroon. Viina on loppunut.

Sitä en ymmärrä, että voin helposti antaa anteeksi. Kun en itselle.

Jos olisi vain yksi asia, josta ei tarvitsisi luopua, niin minun kohdallani se olisi usko.

Useimmat ajatukset ovat puhtaampia ja kauniimpia kuin niiden esittäjät.

Sitä kirjoitusta voi pitää tärkeänä sen ja vain sen vuoksi, että se saatiin turhuutensa takia pois kirjoittajan päästä.

Jerzy Lec sanoi itäblogin maista: Siinäpä varakas yhteiskuntajärjestelmä, puolet vankilassa ja puolet vartijoina. Entä tänään koko maailma? Kolmannes työttömiä, kolmannes eläkkeellä. Ja loput palvelualalla.

Demokratia toimii hyvin. Eihän 500000 työttömällä ole lähellekään yksinkertaista enemmistöä.

Tiedon räjähdysmäisestä kasvusta seuraa vääjäämättä räjähdys.

Jopa kapitalisteja on alkanut pelottaa kapitalismi. Omien pörssiosakkeiden romahdettua.

MIELEN LIIKKEITÄ:

Laskenko aikaani kalastaessani tai hoitaessani puutarhaa? Entä ollessani töissä? Luonnon kanssa minulla ei olekaan työsopimusta. Eikä elämä ole ammatti.

Tässäpä merkillinen dilemma: Mitä halvemmaksi tuotanto tulee, sitä kalliimmaksi käy elämä.

Markkinatalouden yksi kevyimmistä sanonnoista – vapaa kilpailu – on raskainta yksittäiselle työntekijälle.

Kun työttömyys kasvaa, niin kasvaa tekemättömät työtkin.

Ihmisten viihtyvyyteen työssä tarvitaan oikeastaan aika vähän. Arvostusta, oikeudenmukaisuutta ja avoimuutta, ja kiitoksia silloin tällöin.

Sen minkä työyhteisöistä olen oppinut, olen oppinut käytännöstä, en kirjoista.

Globalisoitumista ei voi vastustaa ilman globalisoitumista. Vai voitko kuvitella, että sitä vastustavat viestit kulkisivat paremmin savumerkein ja rummutuksin? Vittumainen ristiriita.

Kun huomaat ongelman tai ristiriidan, hoida se heti. Muuten se on jo johtamisesi kannalta ohi.

Muistettava, että konsultit selvittävät ja antavat lausuntoja vain tilaajan maksusta. Se siitä objektiivisuudesta.

Pomojen tulisi muistaa, että jos työyhteisössä saa kaikki ajattelemaan omien ajatustensa mukaan, ei siellä sitten kukaan oikein ajattele kovinkaan paljoa. Siinä sitä ohjetta älykkäälle organisaatiolle.

Luulisi, että ihmisellä jo sinällään on joitain oikeuksia. Varsinkin, kun niitä vielä on vahvistettu erilaisilla maailmanlaajuisilla laeilla ja julistuksilla. Mutta entä sitten?

Kilpailuttamisesta on tullut välttämättömyys. Kenelle ja millä kustannuksilla?

Marx sanoi, että moraalin tilalle tulee hyötyperiaate. Näin on nyt yhteiskunnassa käynyt. Outo juttu, se sosialismi.

Pyhimys voi olla pyhimys siihen asti, kunnes tietää tekevänsä hyvää.

Välttämällä pahaa ei vielä välttämättä saavuta hyvää.

Sulkevatko ihmisen omatunto ja Jumalan tahto toisensa pois?

Tarina itsessään on kiinnostavampi kuin sen loppu. Elämäkin on kiinnostavampi kuin kuolema.

Olet oman onnesi seppä, silti aina jollekin kisälli.

Yhteys hengellisyyteen löytyy kai helpoimmin silloin, kun ei enää ole muita vaihtoehtoja. Miksi vasta silloin?

Vielä me opimme, että kanssakäyminen on kohtaamista. Eivät sitä voi välineet koskaan korvata.

Liika syyllisyydentunne ja ankaruus itseä kohtaan muuttuu katkeruudeksi. Silloin ei enää ole myötätuntoa itseä eikä toisia kohtaan.

Vain halu rakastaa ratkaisee. Pitkällä aikajänteellä.

Rakkautta voi arvioida vasta intohimon hävittyä.

Paljon on levottomuutta, jota ei tarvitsisi olla, jos olisi ajoissa tajunnut, kuinka vähän tarvitseekaan, tullakseen onnelliseksi.

Minulla on jo kaikki, aina. Vaikka en sitä nyt ehkä tiedostakaan.

En ole nähnyt omakotitalojen enkä kesämökkien pihoilla ensimmäistäkään emännänviiriä. Sanoiko jo joku, onneksi?

Ne, jotka tarvitsivat eniten vapautta, eivät sitä kestä. Eivät uskalla edes yrittää.

Kun olet saanut kaiken haluamasi, mieti mitä sen jälkeen haluat.

Kun kullekin annetaan tarpeittensa mukaan, mitä se oikeasti tarkoittaa?

Onko työvoimatoimisto parittaja, kun se yhdistää työttömän ja pääoman?

MIELEN MATKOJA:

Tässä kvartaalitalouden ihmemaailmassa mitataan yritysmaailman toimijaa vain rahantekokyvyllä. Minä alan kaivata jo Juuso Waldeneita.

Lähes jokaisessa itseään kunnioittavassa firmassa on henkilöstöpäällikön titteli muutettu seuraavaksi möngerrykseksi: - human resource manager. Voi vittu, että hävettää tämä typeryys.

Kun kommunikointi on räjähdysmäisesti kasvanut sähköpostien, intranettien ja tekstiviestien avulla, on oikea kohtaaminen vähentynyt samassa suhteessa. Surullista.

Minä haluaisin paljaan jalkani alle mieluummin ruohoa ja tuoretta lehmänpaskaa, kuin kiiltonahkakenkien alle toimiston käytävää tai parkettilattiaa.

Voi, kuinka toivon, että toimistoissani räjähtäisivät naurut ja naurunpyrskähdykset, tuoksuisi kahvi ja tuore pulla. Näillä eväillä saataisiin aikaan, ja voitaisiin paremmin.

Liian usein esimies on yhtä aikaa metsästäjä ja saalis.

Synneistään voi olla kiitollinen, sillä ne kantavat armon mahdollisuuden.

Minun uskovaisen vastaus ateistille on, että eihän sinullakaan ole mitään takuuta siitä mitä totuus on. Minulla sentään on usko.

Miksi pyydän anteeksi syntejäni, joita en ole itse aiheuttanut ja tehnyt?

Useimpien uskontojen mielestä elämä on vasta esileikki.

Elämässä ei koskaan ole ratkaisevaa se mitä ihminen tahtoo tai ehtii, vaan mitä elämä antaa.

Hyvyys ja pahuus ovat kulttuurin käsitemäärittelyjä. Tekemäni teot ovat todellisuutta.

Tie vapauteen voi kulkea vain totaalin yksinäisyyden kautta.

Vapauttani pakenen etsimällä itselleni tapoja, lakeja ja tottumuksia, mutta ennen kaikkea syyllisyyksiä.

Ajatuksen vapaus on aina rajoittamatonta, sanomisen aina rajoitettua.

Vapaus on vähintäänkin kaksijakoista. Sen voi toteuttaa tekemällä kaiken sen mitä tahtoo, tai tyhjentämällä tahtonsa kaikista vaatimuksista ja halusta.

Onni on sitä, kun tämä hetki ja jokin ajattomalta tuntuva tilanne kohtaavat, hetkeksi.

Aina kun jokin koskettaa sinua, se on kaunista, iloista, surullista, kaihoisaa, mutta aina kaunista.

Kun avaan sisimpäni, vahvistun, tai saan kuolettavia haavoja. Avaan siitä huolimatta.

Olen liian usein valinnut surun ja huolen, ennen kuin olen sen edes kohdannut.

Ne kyyneleet, jotka ovat kostuttaneet silmämme, ovat olleet parantavia kyyneleitä, sen sijaan kyyneleet, jotka valuvat sieluumme ja mieleemme näkymättömiksi, mädättävät meidät, sisältä.

On mieletöntä kysyä, mikä on totuus.

Sinä se vasta köyhä mies olet. Sinulla ei edes ole aikaa.

En usko siihen, että kukaan voisi olla elämänsä herra tai sankari, koska uskon, että elämä kammoaa varmuutta.

Nuorten pahoinvointi näyttää lisääntyvän sitä mukaan kun mahdollisuudet yltäkylläisyyteen, huvitteluun ja vapaa-aikaan lisääntyvät.

Ihmisenä minun on itse luotava itseni, ei riitä, että minut on luotu. Ei riitä, että otan itseni annettuna ajelehtimaan olosuhteiden vankina. Ajatteluni ja tekoni ovat luomuksiani.

Yhdenkin ihmisen valtava kärsimys ylittää ymmärryksen. Satojentuhansien kärsimys ei enää aina ylitä edes uutiskynnystä.

Liian usein yritämme tehdä elämämme häiriöttömäksi ja kivuttomaksi taikauskon ja riittien avulla. Voihan se helpottaa, mutta loppujen lopuksi on se säkki otettava ja kannettava.

Kun joskus ajattelen, että olemiseni on ajan tappamista, tajuan oikeasti silloin tekeväni itsemurhaa.

Voisitko ajatella päättymätöntä iloa? Olisiko siinä edes mitään haluttavaa?

Onko niin, että totuus on kuitenkin joka päivä uusi? Aika pelottavaa.

Kaipaatko sinäkin nyt aikuisena lasten leikkejä, mato-ongintaa ja vieraiden odotusta? Miksiköhän ne nyt ovat niin vaikeita?

Onkohan se totta, että ihmisen puhumattomuus on lähempänä totuutta, kuin mitä ihminen sitten puhuu?

Kuinka moni meistä joutuu kulkemaan lainatuin lausein ja annetuin ajatuksin? Voi sitä ismien määrää.

Eikö millään saisi tietää etukäteen elämän kysymyksiä? Kun kuitenkin elämässä aina törmäät yllättäen vain vastauksiin.

TYÖELÄMÄN RISTIT JA RASTIT:

Palautteen antamiseen et aina tarvitse kehityskeskustelua, pelkällä hymyllä saat toiset tuntemaan itsensä hyväksytyiksi.

Työelämän sanasto harvoin pitää sisällään senkaltaisia sanoja kuin onni, innostus tai kauneus. Millä rikkoa arjen ja johtamisen ikävyys?

Eivät läheskään kaikki psykopaatit ole murhaajia, mutta liian usein johtajia.

Olen huomannut, että ongelmien liika pohdiskelu ja erilaisten prosessien kanssa hiustenhalkominen vie huomion pois tärkeistä asioista, ja estää näin asioiden ratkaisemisen.

On kai selvää, että johtajan tulee opettaa mieluummin esimerkin avulla kuin pitämällä luentoja.

On aika vaikea kutsua itseään johtajaksi, jos kukaan ei seuraa.

Entisaikaan valtionhallinnossa päälliköiden palkkaus perustui alaisten lukumäärään. Niin tänäänkin, mutta useimmiten saneerattujen lukumäärään.

Arvojen tulisi toimia huonoina aikoina yhtä hyvin kuin hyvinä aikoina. Muuten niillä ei ole olemassaolon oikeutusta.

Eivät yritysten arvot yrityksiä paljonkaan erottele, mutta se, miten niitä eletään tosiksi, erottelee.

Eivät organisaatiot tunnontuskia tunne.

Lähes kaikkien organisaatioiden yksi ja ainoa fokus on tehdä lisää rahaa. Aika yksitoikkoista puuhaa touhuta yhden ajurin kimpussa.

Työyhteisön kulttuuri ei koskaan ole luettavissa virallisista papereista.

Oikeasti en voi kuvitella mitään niin järjetöntä kuin maailman pörssijärjestelmä, jossa rahan määrä perustuu odotuksiin ja huhuihin, huhuihin ja odotuksiin. Siinä kansantaloustieteilijälle selittämistä.

Tutustuttuani useimpiin johtamisen teorioihin, voin todeta valtaosan niistä olevan tyylikästä ja ylvästä tarpeettomuutta.

Että joku on vaikeata, ei ole mikään argumentti, jos haluat muutosta.

Jokainen ihminen tarvitsee myötätuntoa ja anteeksiantoa. Ennen kaikkea itseltään.

RAIMO KOIVISTOINEN

Rosenholmin teoksia voi ostaa tekijän kautta, tiedustelut: karipekka.rosenholm[ät]vr.fi