Johannes Ojansuu on hämeenlinnalainen filosofian opettaja. Hänet palkittiin kunniamaininnalla valtakunnallisessa aforismikilpailussa 2005.

Ensisijaisesti näitä aforismeja vaivaa ymmärryksen puute.<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

Ymmärrys jättää jälkensä, kuinka epätäydellinen se on.

Kysymyksien tarkoitus on valo. Vastaukset loistavat poissaolollaan.

Armoa ei saa sanoa ääneen, ei tuoda julki. Syyttömät hermostuvat.

Joku on aina oikeassa. Sotia ei voi välttää.

Totuuden luonne: viimeistä huutoa.

On hyvä muistaa: puoleisiin kuuluu vain puolueellisia ihmisiä.

Ei puolue sinun etujasi aja, vaan teikäläisten.

Vain vähemmistöhallitus kykenisi välttämään pakkovallan. Sen olisi pakko keskustella.

Ainostaan vähemmistöt puhuvat demokratiasta. Enemmistön ei tarvitse.

Miksi kansalaiset äänestävät etupääsää vain suuria puolueita? Koska ne saavat enemmän ääniä kuin pienet.

Todellinen demokratia alkaa sielusta: yksinäisyyden, sairauden ja kuoleman vastapuheenvuoroista.

Ei pidä sekoittaa itseänsä siihen kuka on. Ristiriita on todellisempaa.

Keväällä kaikki on rankempaa kuin koskaan. Toivo herää.

On annosteltava yksinäisyyttään, kuin lääkkeeksi.

Metsä on aina vähän kuollut. Se rauhoittaa meitä.

Metsässä ei ole sieluja. Kaikki ovat samanarvoisia.

Löydät vaurioituneen linnun. Tapat sen.

Olet yhtä ymmärtämättömyyttä viisaampi.

Kun kettu puraisee sinua käsivarteen yrittäessäsi

irrottaa sitä ansaraudoista, älä ihmettele. Olet ansainnut sen.

On hämähäkkejä, jotka syöttävät itsensä omille poikasilleen. Katsot sitä.

Olet hulluna rakkaudesta.

Mutta metsä tarvitsee synkkyytensä ollakseen metsä. Mieli rauhattomuutensa.

Valo ilman varjoja. Autiomaa.

Johannes Ojansuu (aforismit ovat tekijän itsensä valitsemia)